Voinunnut valloittaa maan

Vaikka kaikki kukat ovatkin mielestäni kauniita, niin silti en voi hyväksyä sitä, että voinunnut valloittavat koko pienen pihamme. Niitä itse asiassa ilmestyy salamavauhtia. Vaikka kuinka kitken niitä, niin seuraavana päivänä niitä on kaksinkertainen määrä.
Kunpa muutkin kasvit lisääntyisivät ja kasvaisivat samaa vauhtia niin pikkupuutarhani olisikin jo oikea paratiisi. Mutta sitä saa kyllä odottaa ihan taatusti muutamia vuosia. Jos sitten edes enää asuu tässä paikassa. No, aika näyttää, kummalta loppuu kärsivällisyys ensin moniNaiselta vai voikukilta.

Tänään sentään antoi ilma jo hiukan viitteitä siitä, että saattaisi kääntyä lämpimämpään suuntaan. Aamulla tosin oli melko viileää, sen tunsi luissaan ja käsissään kun pyörällä viiletti töihin. Kaikesta huolimatta olen päättänyt tänään istuttaa viimeisetkin kukat ulos, kävi miten kävi. Ei se ainakaan huonompi paikka ole kuin keittiön lattia, jossa kukat ovat lojuneet jo viikon verran.

Ikkunatkin ovat aivan keltaisena siitepölystä, joten jos virtaa riittää, saatan vielä pesaista nekin. Sitä ennen aion kuitenkin katsoa telkusta tila-ohjelman, siinä samalla ehdin löhötä puolituntia ja sitten varmaan jo pikku askareetkin sujuvat.
Nunnusota saa jäädä tältä päivältä, katsotaan huomenna mitä niille tehdään.

Toivotaan lämpenevää!
moniNainen

Tappavan tavallinen maanantai

Tämä on jälleen kerran ollut tappavan tavallinen maanantai, yksi niistä sadoista samanlaisista maanantaipäivistä elämäni aikana. Aamut ovat yhä tuskaa, unta riittäisi pitempään kuin on sallittua, aamutoimet vievät turhan kauan aikaa ja viime minuuteilla ryntään työpaikalleni. Työtä, lounastunti, työtä, kahvitunti, työtä ja ylityötä. Löntystellen kotiin, pientä välipalaa, rojahdus sohvalle. Olipa jännittävä päivä. Ja näitä riittää kyllästymiseen saakka.
moniNainen unelmoi yllätyksistä, toiminnasta ja kaikenlaisesta odottamattomasta, mutta positiivisesta. Olisin täysin ällikällä lyöty, jos joku vastaantulija sanoisi vaikka jotain, eikä kulkisi ohitse myrtyneen näköisenä kuin maansa myyneenä. Jospa joku vaikka hymyilisi vastaantullessaan. Mutta ei.

Olen itse monasti kokeillut hymyn tehoa, tuloksista en ole niinkään varma. Ihmiset katsovat lähinnä kuin vierasta sikaa ja näyttävät ajattelevan mikähän hullu tuokin on. No, sama se minulle.
Mutta ihmetyttää nämä suomalaiset tuppisuut, kehuvat kyllä kovasti kun ovat olleet jossain ulkomailla, kuinka siellä ihmiset puhuvat ja tervehtivät. Olipa mukavaa sakkia. Mutta yritäpä samaa täällä, niin saat kahelin leiman otsaasi. Paras siis olla omissa oloissaan ja maailmoissaan ja antaa muidenkin olla rauhassa omassa pienessä, nyrpeässä maailmassaan.

Hymy saa hämilleen!
moniNainen

Kukkuu

En muista vuosikymmeniin yhtäkään kevättä, jolloin olisin nähnyt niin paljon erilaisia perhosia kuin tänä keväänä. moniNainen ei tunne perhosia, mutta kauniita ne ovat katsella. Niistä tulee suorastaan iloinen olo, ne tuovat ihmeellisen elämän tunteen rintaan.
Toinenkin erikoinen piirre on tässä keväässä ollut, käet kukkuvat ihan mahdottomasti. Vanhalla kansalla olisi varmaan jokin selitys käen kukuntaan, toivottavasti se ainakin tietäisi hyvää kesää. Montako kertaa olet muuten nähnyt käen, kaikki varmaan ovat kuulleet kukunnan, mutta ei itse lintua. moniNaiselle tapahtui sellainenkin yhteensattuma, että näki käen ihan ilmi elävältä muutaman metrin päästä. Istuksin saunan portailla vilvoittelemassa ja katselin läheistä koivua, onpa siinä erikoisen näköinen lintu, en ole moista tavannut, käkihän se siinä. Varmistin vielä oneManilta jälkikäteen miltä käki näyttää ja sain varmistuksen havaintooni.

Oli taas aivan jumalaista nauttia ihanasta viikonlopun säästä. Ja ei sitä oikeastaan muuta tullutkaan tehtyä, eikä ollut tarviskaan kuin vaan nauttia ja löhötä toimettomana. Tavoistani poiketen yöunetkin venyivät kymmeneen tuntiin, katkeamattomana. Aamulla tuntui, että on todella levännyt ja mikäs sen ihanampaa. Varsinkaan kun viimeaikoina yöunet ovat jääneet muutamaan tuskaiseen tuntiin.

moniNainen onkin nyt valmis tulevan viikon koitoksiin, ainakin huomisen päivän. Pari viikkoa kun jaksaa vääntäytyä sorvin ääreen niin sitten pääsee kauan odotetulle viikon breikille.

Tsemppiä alkavalle viikolle!
moniNainen

Dubliners

On jäänyt vähän harvemmalle tämä kirjoittelu. On vaan ollut niin uskomaton kiire, saisi jo loppua. Niin kiire ei kuitenkaan, ettenkö olisi ehtinyt eilen illalla Dublinersien konserttiin. Ensimmäisen kerran näin kyseiset herrat livenä vuonna -97 Bradfordissa, silloin heillä oli meneillään 30-vuotis kiertue!!! Nyt yksitoista vuotta myöhemmin he ovat yhä iskussa, joskin pyöreämpinä ja harmaampina hiuksiltaan, ei muuten.

Konsertti oli aivan uskomattoman ihana. On ilo katsella ihmisiä kun he ilmiselvästi nauttivat siitä, mitä tekevät ja se välittyy myös kuulijalle. Taitavaa soitantaa ja kauniita lauluja. Ja kyllä se suomalainenkin yleisö lämpenee, kummasti vaan porukka lauloi mukana, taputti käsiään ja välillä hurrasi. Että se siitä suomalaisesta jäykkyydestä.
moniNainen ei voinut muuta kuin ihailla, miten niinkin iäkkäät ukkelit jaksavat vetää lähes kolmetuntisen ohjelman sillä vauhdilla ja intensiteetillä läpi kuin he sen tekivät.

Elämykset ovat elämän suola, ja vaikka kotiintulo venähtikin melkein kello yhteen yöllä, kummasti jaksoi aamulla nousta ennen seitsemää. Eli kun tekee mistä pitää, niin jaksaa lyhyemmilläkin unilla.

Nauttikaa ihmiset!
moniNainen

Teräsbetoni

Ihan oli pakko valvoa ja töllöttää josko Teräsbetonin pojat pääsevät viisu-finaaliin.
Ja niinhän siinä kävi, itse asiassa en aivan siihen uskonut. Jollakin tavalla kuitenkin pidän kappaleesta, siinä on jotain yksinkertaisen typerää letkeyttä. Ja ei sitten muuta kuin lykkyä tykö pojille.
Paidat voisivat kyllä pistää päälleen, eivät näyttäneet kovin seksikkäiltä. Ja muutenkin puolipukeisuus alkaa jo olla vähän kulunutta ale-kamaa. Euroviisuistakin on alkanut tulla Kenellä on vähiten vaatteita-kilpailu. Trendit vaihtuvat ja toivon, että jonain päivänä viisuissakin pärjätään taas laulamisella eikä paljaalla pinnalla.
Taannoinen viisuvoittajamme ainakin tässä mielessä poikkesi joukosta, eivät näyttäneet edes naamojaan.

moniNainen toivoo joka tapauksessa Teräsbetonille menestystä viisuissa.

Viisufinaalia odotellessa!
moniNainen

Maailman masentavin paikka

Raflaava otsikko vai mitä? Niin maailman masentavin paikka tai oikeastaan satoja niitä on ja ne löytyvät jokaisen tavaratalon vaateosastolta. Sovituskopit!!!!!!!!

Koska sää oli aamupäivällä epävakainen, moniNainen päätti sittenkin lähteä shoppailemaan. Ostoskassi jäi tosin melko laihaksi, siitä syystä että en enää halunnut nähdä itseäni niistä inhottavan paljastavista peileistä, joita on varmuuden vuoksi aseteltu useampi pukukopin seinille. Käännytpä miten päin tahansa, aina näet itsesi uudesta kulmasta, kulmasta joka paljastaa inhottavan totuuden muhkuroista, joita et tiennyt vartalossasi olevankaan. Loisteputket pitävät huolen siitä, että ihosi näyttää kalman kalpealta tai vihertävän kellertävältä.

moniNaisen suurin järkytys tänään oli se kun huomasin liudan katkenneita verisuonia vasemmassa reidessäni. Yäk! Nyt on tehtävä kiireesti jotain. Olen nähnyt paikallisen kosmetologin mainoksen, jossa kerrotaan että katkenneita verisuonia voidaan jotenkin käsitellä sähköllä vai mitä impulsseja ne ovat. Tuloksenkin pitäisi olla pysyvä, ruma punainen kartasto häviää ja taas olet rantakunnossa. Ihan pakko mennä kokeilemaan.

Ostokseni jäivät siis yksiin pellavahousuihin, vain siitä syystä että kauppiaat ovat niin tyhmiä. Laittavat mokomia peilejä järkyttämään ihmisiä, potentiaalisia ostajia.
Jos minä olisin kauppias, laittaisin sovituskoppiin kaventavan peilin. Pulleampikin leidi tuntisi itsensä melkein mannekiiniksi. Ja vielä kun peili olisi sävytetty, että iho näyttäisi ruskettuneelta ja terveeltä, niin tulisi varmaan ostettua useampikin vaatekappale.

Haluatko katsoa totuutta silmiin?
moniNainen

Unta, unta

Ihanaa kun saa vihdoin nukkua ja että ylipäätään saa nukutuksi. Olenkin ottanut alkaneesta viikonlopusta kaiken irti. Nukkunut, löhöillyt ja lukenut. Mikäs sen parempaa, varsinkin kun nyt sataa taivaan täydeltä.

Päivällä toki kävimme kaupungilla. Jokirannassa oli jonkun sortin markkinat, tarjontaa ei tosin ollut kovin paljon. Ainoa ostokseni oli kerä tervanarua. Tervanarusta teen pikkuisia tupsuja, joita laitan mökillä saunaan ja huussiin. Tupsukoista tulee mukava tuoksu,joka tuo mieleen lapsuuden keväät kun veneitä tervattiin tai lapsuuden talvet kun suksia tervattiin ennen hiihtokilpailuja.

Päivällä vielä paistoi aurinko ja oli suhteellisen lämmintä, niinpä moniNainen ja oneMan poikkesivat myös ulkoilmakahvilassa. Kahvi maistuikin oikein hyvältä, tuttavammekin osui samaan kahvilaan ja ehdimme jutella hiukan aikaa ennen kuin menimme ruokaostoksille. Ruoan ostaminen on aika tylsää puuhaa, rahaa säästyisi ihan sikana ellei tarvitsisi käydä hakemassa jääkaapin täytettä. Kukahan senkin on keksinyt että ihmisen pitää syödä. Tyhmä keksintö.

Huomenna olin suunnitellut meneväni mökille, kasvimaan - siis oikeammin tilkun - laittaminen on vielä kesken. Kasvatan siinä vain salaattia, ruohosipulia ja persiljaa sekä tilliä. Kasvimaa ei ole paria neliötä suurempi, mutta ainakin siitä riitti viime vuonna koko kesäksi tuoretta vihreätä pöytään ruoan lisukkeeksi ja koristeeksi.
Vielä on koko yö aikaa miettiä huomisen päivän menoja ja aamu viimeistään antaa vastauksen kun näkee millainen sää on. Jos sataa, moniNainen pysyttelee sisätiloissa tai lähtee shoppailemaan Stockalle. Jos sää on poutainen, lähden kasvimaan pöyhintään.

Hyvää viikonloppua!
moniNainen

Voi moninaista puurtajaa...

...väsymys käy jo käpälään.Viikkoja kestänyt ylityöllisyys alkaa tuntua jo fyysisesti sekä henkisesti sekä moniNaisella että kolleegoilla. Väsymys ilmenee lähinnä hysteerisenä nauramisena ja motivaation puutteena. Jos jollain ulkopuolisella taholla olisi mahdollisuus tarkkailla kahvituntejamme, ajattelisi varmaan että täysin tööttiä porukkaa. Jutut ovat kuin lehmänostajilla, joskus jopa hävyttömiä, mutta kuitenkin pääosin täysin älyttömiä. No, niin kauan on hyvä kun huumoria riittää ja naurattaa, pahempi skenaario olisi se, että me kaikki itkisimme hysteerisesti. Pillahtaisimme itkuun kun työkaveri toivottaa hyvää huomenta tai vastaavaa.
Aika aikaansa kutakin, ohi tämäkin jakso jossain vaiheessa on ja varmaan myöhemmin muistelemme toilauksiamme naureskellen. Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan.

Jaksamisiin!
moniNainen

Vauhtia lisää

Pääsinpä siitä hitaasta maanantaista eroon. Tiistai onkin sitten jo ollut niin vauhdikas , ettei oikein ole mukana meinannut pysyä. Kymmenisen tuntia tuli paiskittua töitä, kaikesta huolimatta loppua ei näy. Mutta töitä ainakin riittää ja siitä pitää olla kiitollinen.
Kotiin tullessa olin tosi iloisesti yllättynyt kun oneMan oli maalannut pikkuruisen rivtalopihamme aitaa. Kummasti maalilla saa kohennusta aikaan. Nyt kasvitkin erottuvat kauniisti ja saivat ikäänkuin uutta potkua. Muutoinkin olemme saaneet ehostettua pihaa, joka entisen asukkaan jäljiltä muistutti lähes kymmeniä vuosia hoitamattomana ollutta vanhaa autiotalon pihaa.
Joten vielä siitä ihan hyvä tulee kunhan istutuksemme saavat vauhtia ja alkavat kunnolla kasvaa. Ja tuntuu mukavalta kun pihakin alkaa näyttämään omanlaiselta.

moniNaisella on se huono tapa, että haluaisi kaiken olevan kerralla valmis. Siis oikea mulle heti kaikki nyt-mentaliteetti. Olen kyllä yrittänyt perustella asennettani oneManille sillä, että kun kaikki on tehty, niin sitten voi vain nauttia. Eikös se muka ole hyvä juttu? Odotan vain sitä suurta nautintopäivää, että milloinkahan se tulee.

Nautiskellen?
moniNainen

Hidasta

Hidasta on kuin etanan matelu tervassa. En käsitä miten minulla on tänään niin älyttömän hidas olo. Aivotoimintakin tuntuu olevan aivan seis, olen satavarma että yhdessäkään aivosolussa ei ole mitään elämään viittaavaa. Hitauteen ja käynnistymisvaikeuksiin ei oikein löydy järkevää selitystä. Viikonlopunkin otin rauhallisesti, lukemalla ja löhöilemällä ja nukuin tavoistani poiketen pitkät yöunet.
Tai ehkä se onkin juuri siinä, moniNainen kun ei oikein osaa olla aloillaan tekemättä mitään. Taitolaji, jota en ole vielä oppinut.

Tiistaina varmaan kaikki on toisin. Turha tässä on yrittää mitään kirjoittaa tai se olisi ainakin niin hidasta, että valmista ei tulisi maanantain puolella.

Palaillaan huomenna asiaan!
moniNainen

Huumoria ja kaulushaikaroita

moniNainen on suorastaan ylpeä itsestään, sillä kerrankin pidin sanani mitä itselleni lupasin. Lupasin nimittäin että viikonloppuna en tekisi muuta kuin löhöilisin ja nauttisin. Ilmojen haltijatar oli taas viikonlopunviettäjän puolella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sää oli lämmin. Niinpä lötköttelin aurinkotuolissani ja luin mahdottoman hauskaa kirjaa, Virginia Ironsiden Oon voimissain.

Kirja on päiväkirjatyyppinen eepos noin kuusikymppisen naisen elämästä. Välillä tuli tunne kuin olisin itsestäni lukenut, niin osuvasti hän osaa kertoa rypyistä ja selluliittimuhkuroista, vaivaisenluista ynnä muusta iän mukanaan tuomasta riesasta. Vain sillä erotuksella, että kirjan Marie rakastaa vanhenemista, moniNainen ei. Joka tapauksessa kirjan on kutkuttavan hauska ja sitä lukiessa nauroin maha kippurassa niin että pissit oli tulla housuihin. Eli voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat nauraa.

Olen pidemmän aikaa mökillä ollessa ihmetellyt kummallista ääntä, joka illan tullen voimistuu ja toistuu yhä useammin. Ääni on kuin tyhjään pulloon puhaltaisi. Ihmettelin sitä jo edellisenä kesänä, mutta en tohtinut kysyä oneManiltä, koska olisin kuitenkin saanut kuunnella pitkän esitelmän siitä miten sivistymätön olen kun en tunne lintujen ääniä. No jossain vaiheessa kävi kuitenkin selväksi, että ääni kuuluu kaulushaikaroille vaikka itse ensin arvelin, että pöllöt huhuilevat metsässä.

Ja olihan tänään myös äitienpäivä. moniNaisella ei ole enää äiti elossa, mutta muistot hänestä kuitenkin hiipivät salakavalasti mieleen. Mieli tuli kieltämättä hiukan haikeaksi ja harmitti, ettei minulla ollut edes mahdollisuutta viedä kukkia hänen haudalleen, koska sinne on niin pitkä matka.
Olin kuitenkin todella ilahtunut siitä, että oma, ainokainen jälkeläiseni tuli minua tervehtimään ja muisti minua vielä suosikkiparfyymilläni. No hajuvesi ei tosin ollut se tärkein asia, vaan se että saimme viettää muutaman tunnin yhdessä. moniNaisen mielestä äitienpäivä pitäisikin olla joka päivä ja äidin luona kuuluisi käydä muulloinkin kuin "virallisena" äitienpäivänä ja siinä mielessä olen onnellisessa asemassa. Mutta kuinka monia äitejä tässä maassa onkaan, joiden lapset eivät käy heitä katsomassa. Elämä on niin arvaamaton, käy äitisi luona silloin kun äiti elossa on, laulun sanoja lainatakseni.
Tai olisiko parempi viettää joka päivä ihmisen päivää?

Hyvää alkavaa viikkoa!
moniNainen

Stressi

moniNainen on monesti ihmetellyt ihmisten puheita stressistä. Se on tuntunut enemmänkin muotisanalta kuin oikealta jutulta. Mutta tänään totta puhuen moniNaisesta alkoi tuntua , että olen stressaantunut. Töissä on viime viikkoina ollut niin kiire, enkä muista milloin olisin päässyt normaaliin aikaan kotiin. Tähän asti olen ottanut sen kevyesti. Mutta tänään tuli tunne, nyt saa riittää. Ruokatunnille en ehtinyt ollenkaan, puhelin soi taukoamatta ja edellistä työtä en saanut alta pois kun jo pukkasi pari uutta hommaa. Eli kasa kasvaa nopeammin kuin sitä ehtii käsitellä.

Iltapäivällä tuntui, että pää on halkeamaisillaan, olo oli oksettava. Teki mieli vastata puhelimeen, että haistakaa ....mitäs tänne soittelette. En enää tuntenut itseäni. Minähän en ole tuollainen, olen aina ystävällinen ja hymyilen asiakkaille ja selvitän asioita rauhallisesti vaikka sydän verta itkisi. Nyt ilmeisesti sietokykyni on saavuttanut lakipisteensä. Tiettyyn rajaan saakka ihminen kestää mitä vain, mutta kun malja niin sanotusti täyttyy niin tulee hällä väliä-asenne. Ja juuri sellainen on nyt on ja miten sen saisi sille off-puolelle, siinä sitä miettimistä piisaa. On se varmasti kauheaa kun ihmisellä on oikeasti stressi. Siitä on moniNainenkin nyt saanut esimakua.

Onneksi huomenna on perjantai ja satavarmaa on, että lähden ajoissa kotiin, pakkaan hiukan ruokaa ja juomaa takapaksiin ja mökille. Siellä olen koko viikonlopun ja nautin vain luonnosta ja toivottavasti kauniista ilmasta myös.

Stay cool!
moniNainen

Pikkulauantai

moniNainen ei voi ymmärtää, miten sitä nuorena likkana jaksoi pikkulauantainakin lähteä joraamaan. Siihen aikaan ravintolat olivat auki kolmeen tai jopa neljäänkin. Ei kun viimeiseen asti vain ja aamulla töihin. Perjantaina ja lauantaina otettiin uusiksi. Eikä edes pahemmin väsyttänyt. Nyt on vappuaatosta kulunut jo viikko ja moniNaisesta tuntuu, että vappuaaton ilot väsyttävät edelleen.

Ei se varmaan pelkkä ikäkysymyskään ole, pikemminkin kyse taitaa olla arvomaailman muutoksesta, toisenlaiset asiat ovat kiinnostavampia. Tai, no en nyt rehellisesti sanoen tiedä oliko mukavampi olla töissä kahdeksaan kuin lähteä pistämään jalalla koreasti. Tosiasia on kuitenkin se, että kaupungissamme ei ole tanssipaikkaa aikuisille. Paikkaa, jossa soitettaisiin mukavaa tanssittavaa musiikkia kohtuu volyymilla. En ole koskaan, en edes nuorena ymmärtänyt miksi musiikin pitää olla niin kovaäänistä, ettei voi edes keskustella kenenkään kanssa. Mitä nautittavaa siinä on?

Ja kun kapakkaan menee, niin kyllä tuntee että käyttöpäivä alkaa olla ohi. Näin tokaisivat jotkut nuoret pojannössikät minulle ja ystävättärelleni jokunen vuosi sitten. Olimme ystävättären kanssa juhlimassa hänen lakkiaisiaan kun hän oli läpäissyt aikuislukion. Illasta piti tulla ratkiriemukas, arvatkaapa toisenkin kerran miten kävi. Istuimme suut ymmyrkäisinä ja ihmettelimme menoa ja meininkiä. Pelkkiä kakaroita koko paikka täynnä, tappelunnujakoita, oksentelua, huutoa ja kiroilua, bändi soitti mieluummin kovaa kuin hyvin. Ja me olimme tulleet tanssimaan ja nauttimaan illasta. Sentään pari kaveria tuli pokkaamaan, mutta ei suinkaan ehdoitta. Sanoivat suoraan ja selkeällä suomenkielellä, että tanssittavat kyllä meitä, jos maksamme siitä heille. Kiitimme kohteliaasti ja päätimme siirtyä ystävättäreni kotiin, siellä pystyisimme joka tapauksessa edes keskustelemaan.
Päästyämme ulos hiljaisuuteen, purskahdimme molemmat makeaan nauruun ja totesimme, että viimeinen käyttöpäivä meni jo.

Joko se nyt meni!
moniNainen

Kaunein sana

Suomenkielen kauneimpana sanana pidetään kuulemma äitiä, ainakin erään radio-ohjelman mukaan. Ja mikä olisi parempi aihe näin äitienpäivän alla kuin pohtia sanaa äiti.
Meillä on paljon muitakin kauniita sanoja, mutta nyt äitiin.

Äiti sanana on pehmeä, siinä ei ole kovia konsonantteja, jotka saavat sanan kuulostamaan usein kylmältä, pehmeäksi sen tekee myös itse merkitys. Missä muussa kielessä äitiä merkitsevä sana on yhtä pehmeä? Mamma, mother, mutter? Eivät kuulosta kovin pehmeiltä. Mutta se ei toki muuta niiden merkitystä.

Äiti sanaan liitetään paljon rakkautta, äiti rakastaa lapsiaan, huolehtii, antaa turvaa, äidin syli on lämmin, äiti elämän antaja ja vastuun kantaja. Lapselle äiti on se, jonka puoleen voi aina kääntyä.

Mutta vastavuoroisesti myös äiti tuntee rakkauden, jonka lapsi häneen kohdistaa. moniNainen muistaa ikuisesti sen hetken, jolloin lapseni sanoi ensimmäisen kerran äiti. Tunne oli pakahduttava, kyyneleet tulivat silmiin kun kuulin ensimmäisen kerran kutsuttavan itseäni äidiksi. Hetki oli riemullinen myös lapselle kun hän huomasi, että oli sanonut ihan oikean sanan, sanan joka merkitsi hänen omaa äitiään. Leveä hymy kasvoillaan hän toisteli ja maisteli sanaa äiti. Hoki sitä useaan otteeseen vielä nukkumaan mennessään. Vasta tuosta hetkestä lähtien tunsin itseni ihan oikeaksi äidiksi, siihen mennessä ei kukaan ollut kutsunut minua sillä nimellä. Tuosta hetkestä lähtien tunsin, että minulla oli äiti-lapsisuhde. Olihan se ollut toki jo aiemminkin, mutta nyt se lopullisesti konkretisoitui.

Ei varmaan tuntuisi yhtä ihanalta, jos minua olisi kutsuttu äiskäksi. Itse asiassa en voi sietää koko sanaa. Äiskä on jo kova sana ja siitä tulee mieleen hiukan semmoinen "kevytkenkäinen tekoäiti", jota ei oteta ollenkaan vakavasti. Siinä ei ole arvokkuutta eikä kunnioitusta, arvoja joita meille viiskytlukulaisille opetettiin.

Toivonkin, että lapset ja nuoret kutsuisivat äitiään äidiksi, koska se tekee äidin mielen iloiseksi. Unohtakaa mutsit, äiskät ja mursat ynnä muut väännetyt sanat ja käyttäkää suomenkielen kauneinta sanaa.

Ihanille äideille!
moniNainen

Kuumaa ja kylmää, hikeä ja kyyneleitä

Ilmojen haltijatar on varsin arvaamaton käänteissään. Eilen hikoiltiin ja paistateltiin päivää, tänään ei tiedä mitä päälleen laittaisi ettei palelisi. Mutta onneksi lämpöaalto osui viikonlopuksi. Nyt viikolla ei niin väliä olekaan kun ei kuitenkaan ehtisi ulkona oleilemaan.

Hikeä ja kyyneleitä nähtiin puolestaan eilisessä Tanssii tähtien kanssa - ohjelmassa.
moniNaisen mielestä oli suuri vääryys, että Tuuli ja Aleksi tippuivat ohjelmasta. Toki Nicke on ihan sympaattinen tyyppi, mutta eilinen tanssi ei todellakaan vakuuttanut vaisuudellaan ja helppoudellaan. Olisi ollut finaalissa enemmän haastetta, jos Tuuli ja Aleksi olisivat saaneet jatkaa. Nythän voittaja on melko varmasti arvattavissa. Mutta pääasia on, että kansa on saanut päättää, olkoon kansa siis tyytyväinen, moniNainen ei ole. Enemmistön päätökseen on kuitenkin tyytyminen.

Oma viikkoni alkoi melko hitaissa tunnelmissa. Yön pyöriskelin sängyssä, jalkoja särki viikonlopun kykkimisestä kukkapenkkien kimpussa ja jyrkällä kalliolla tasapainoilusta, päässä pyöri edellisellä viikolla kesken jääneet työt ja olin aivan varma, että olin unohtanut jotain tärkeää. Ovatkohan nämä niitä stressin oireita? On kummallista miten pitkä yö on kun valvottaa ja toisaalta ihan sikamaisen lyhyt kun nukuttaa. Tiedän, että tämäkin ongelma ratkeaa, muutaman yön kun valvoo, niin jo taas sitten nukkuukin. Ehkä jo ensi yönä. Varmuudella tiedän sen huomenna.

Nukkukaa hyvin!
moniNainen

Ihana viikonloppu

Uskomatonta, että kerrankin viikonlopuksi osui oikein unelmasää. Ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eikä tuulen häivää. Ja eletään sentään vasta toukokuun alkupäiviä. Edes mereltä ei tullut minkäänlaista kylmyyttä, mikä on hyvin tavallista tähän aikaan. Sen verran realisti moniNainen sentään on, että tietää tämän olevan poikkeuksellista. Ja juuri sen vuoksi nautin täysin siemauksin molemmista päivistä.
Lauantai kului tosin "työn" merkeissä. Uusin yhden kukkapenkin, nostin kaikki kukat ylös ja rakensin penkin uudelleen perusteellisesti. Laitoin penkkiin pohjakankaan rikkaruohojen kasvun tukahduttamiseksi, sitten uutta multaa päälle ja sommittelin perennat uuteen järjestykseen. Nyt kukat erottautuvat kunnolla eivätkä vain pilkota heinien ja rikkaruohojen keskeltä. Kaikki ei vielä kuitenkaan ole tehty, vielä on pari käsittelya kaipaavaa penkkiä jäljellä. Niiden kimppuun käydään tulevina viikonloppuina, jos huvittaa.

Sunnuntain sentään pyhitin pelkästään löhöilemiseen ja auringonottoon. Mikäs siinä oli kalliolla istuskellessa, kuunnellen lintujen laulua ja ihastellen raikkaan vihreän eri sävyjä auringon hivellessä talven jäljiltä epäterveen kalpeaa ihoani. Kevään hempeän vihreät sävyt ovat uskomattoman kauniita ja niiden toivoisinkin säilyvän läpi kesän. Joka kevät jaksan myös ihastella luonnon uskomatonta kykyä ikään kuin räjähtää kukoistukseen. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, sitä tuskin käsittää.

Akut on nyt ladattu tulevaa työviikkoa varten ja eiköhän näillä viikonlopun nautinnoilla pärjää perjantaihin. Silloin pääsen taas voimapaikalleni.

Hyvää alkavaa työviikkoa!
moniNainen

Yöllä

moniNainen on jo lapsesta saakka ollut varsinainen yökukkuja. Se nyt vaan menee niin, ei sille mitään voi. En voi kuvitellakaan meneväni kymmenen yhdentoista aikaan nukkumaan. Siitä on seurauksena vain se, että pyörin sitten koko yön sängyssä, enkä pysty nukkumaan. Nukkumaan mennään silloin kun nukuttaa, ei sen takia, että kello on jotain.
Tänä aamuna saa nukkua hiukan pidempään lauantain kunniaksi. oneMan on lähdössä viiden aikaan aamulla lintuja pongaamaan, mikä lie tornien taisto taas meneillään. Meikäläistä ei saisi aamuyöstä lintutorniin puoliunessa kuikuilemaan lintuja. Varsinkaan kun tunnen suurinpiirtein joutsenen ja variksen. Ilonsa kullakin ja siitä nauttikoon.



Minun iloni on siinä, että pääsen huomenna mökille ja vielä on luvattu kaunista ja lämmintä säätäkin. Mikäs siellä sitten on olla kun viime viikonloppuna tuli jo siivottuakin, ei tarvitse siitäkään enää huolta kantaa. Voi makoilla kalliolla ja lueskella tai kuunnella musiikkia. Se on sitä arkipäivän luksusta.

moniNaisella on vaan se huono puoli ettei oikein osaa vaan olla. Joku tunti toki menee kivutta, mutta sitten jo kaipaa jotain puuhaa. Siitä kun vielä kasvaisi pois. Mutta ehkä se kuitenkin on juuri puuha, joka pitää liikkeellä ja energisenä. No, sekin on oma valinta, ei minua kukaan pakota mitään tekemään, luonteeltani vaan olen sellainen, että tekemättömät työt ne vasta uuvuttavia ovat. Hiertävät koko ajan takaraivossa, eivätkä anna rauhaa ja syövät turhaan energiaa.

Nauttikaa viikonlopusta omalla tavallanne!
moniNainen

Vappuaaton tunnelmista todellisuuteen

Vapuaatto sujui mukavissa tunnelmissa taloyhtön asukkaiden yhteisissä pirskeissä. Oli ruokaa ja juomaa sekä mukavia ihmisiä. Olemme asuneet talossa vasta vajaan vuoden eikä moniNaisella ole ollut mahdollisuutta tutustua muihin asukkaisiin. Nyt on päästy tutustumisessakin askel edemmäksi. Ja mukavaa porukkaahan täällä tuntuu olevan.

Taloyhtiön puuhaporukka oli pystyttänyt telttakatoksen pihalle, koonnut tuoleja ja pöytiä ihmisten olla ja istua. Yksi pöytä notkui kaikenlaista herkkua ja grillissä paistuivat niin makkarat kuin broileritkin. Savustuspöntössä oli muikkuja. Ja juomista ei edes kannattane mainita. Sitä piisasi.

moniNainenkin hairahtui nauttimaan hiukan liikaa kuohuvaa ja siitä onkin sitten tänään saanut maksaa. Aamulla kuuden aikaan heräsin jyskyttävään päänsärkyyn, vatsassa velloi ja tuntui kuin jokainen sisäelin olisi hypännyt epätahtiin. Tärisytti, oksetti ja olo oli kaikin puolin kurja. Ihan oikea dagen efter-olo. Toivoin, että löytäisin jostain buranaa, mutta sitä ei ollut. Ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa oli mennä takaisin sänkyyn. Ja sinne sitten jäinkin, kunnes kolmen maissa iltapäivällä pääsin vihdoin ylös. Edelleen päässä jyskytti. Onneksi oneMan on aina paremmassa kunnossa juhlien jälkeen ja lähti hakemaan buranaa. Se on ainoa keino, joka helpottaa.

Nyt kuuden maissa olo on jo normalisoitunut ja tuntuu, että kyllä se tästä. Onneksi vapuaatto ei ole joka päivä.

Vappua!
moniNainen