sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Onnellista Ystävänpäivää



Ystävyys elää ikuisesti!
moniNainen

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Eriarvoisuuden maa

Suunnattoman lumimäärän ja kylmyyden keskellä moniNaisella on ollut aikaa katsella hiukan telkkua. Ehkä ei olisi pitänyt. Mikään ei raivostuta minua enempää kuin se, miten ihmisiä tässä maassa kohdellaan. Ja nimenomaan suomalaisia.

Televisiossa on jonkun aikaa pyörinyt Yhteisvastuu-keräyksen "mainoksia". Järkyttävää katsottavaa. Kuinka kaikki se on mahdollista täällä "ei-ole-mahdollista-Suomessa". Toivottavasti olette nähneet ainakin osan näistä pätkistä. Ihmiset elävät, vai voiko niin edes sanoa, totaalisessa kurjuudessa.

Samaan aikaan esitetään ohjelmaa pakolaisista, jotka tulevat tänne väärennetyin asiapaperein. Heille maksetaan tuhansia euroja kuukaudessa ainoastaan siitä, että ovat tulleet Suomeen jäädäkseen elämään veronmaksajien rahoilla. Olen itse tehnyt 40 vuotta töitä ja edes bruttotuloni ei ole niin paljon kuin ko henkilöille ohjelman mukaan maksetaan.

Samaisessa ohjelmassa Maahanmuuttoviraston tai minkä lie instanssin johtaja totesi, että perheiden yhdistämisiin ja ihmisten lennättämiseen tänne menee tänäkin vuonna miljoonia euroja. Korvaani särähti erityisesti kyseisen henkilön toteamus perhekäsityksen laajuudesta pakolaisten keskuudessa ja että isovanhempia myöten tänne on tuotava suurin piirtein koko suku.

Viime päivinä on lehdissä ollut kuitenkin juttuja vanhasta ja sairaasta venäläismummosta, joka on päätetty häätää täältä ja palauttaa Venäjälle, missä hänellä ei ole ketään huolta pitämässä. Täällä mummo asuu tyttärensä luona, joka myös huolehtii äidistään. Eikö venäläismummo kuulukaan tyttären perheeseen? Antakaa mummon olla täällä ja pistäkää kovempaan syyniin muilta mantereilta tulevat koijarit.

Mutta ennen muuta, toivon että suomalaisten vähäosaisten ihmisten asiat pistetään kuntoon, annetaan asuntoja heille, jotka ovat niitä vuosikausia jonottaneet, annetaan nälkäisille lapsille ruokaa, huolehditaan vanhuksista ja annetaan heille se arvo, mikä heille kuuluu. Kun oman maan kansalaisten hyvinvoinnista on ensin huolehdittu, niin sen jälkeen voitaisiin miettiä voisimmeko jotenkin auttaa muita.

Hattua nostan niille päättäjille, jotka uskaltavat tarttua ongelmaan.

Tasa-arvoa kaikille!
moniNainen