Uskomatonta, että kerrankin viikonlopuksi osui oikein unelmasää. Ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eikä tuulen häivää. Ja eletään sentään vasta toukokuun alkupäiviä. Edes mereltä ei tullut minkäänlaista kylmyyttä, mikä on hyvin tavallista tähän aikaan. Sen verran realisti moniNainen sentään on, että tietää tämän olevan poikkeuksellista. Ja juuri sen vuoksi nautin täysin siemauksin molemmista päivistä.
Lauantai kului tosin "työn" merkeissä. Uusin yhden kukkapenkin, nostin kaikki kukat ylös ja rakensin penkin uudelleen perusteellisesti. Laitoin penkkiin pohjakankaan rikkaruohojen kasvun tukahduttamiseksi, sitten uutta multaa päälle ja sommittelin perennat uuteen järjestykseen. Nyt kukat erottautuvat kunnolla eivätkä vain pilkota heinien ja rikkaruohojen keskeltä. Kaikki ei vielä kuitenkaan ole tehty, vielä on pari käsittelya kaipaavaa penkkiä jäljellä. Niiden kimppuun käydään tulevina viikonloppuina, jos huvittaa.
Sunnuntain sentään pyhitin pelkästään löhöilemiseen ja auringonottoon. Mikäs siinä oli kalliolla istuskellessa, kuunnellen lintujen laulua ja ihastellen raikkaan vihreän eri sävyjä auringon hivellessä talven jäljiltä epäterveen kalpeaa ihoani. Kevään hempeän vihreät sävyt ovat uskomattoman kauniita ja niiden toivoisinkin säilyvän läpi kesän. Joka kevät jaksan myös ihastella luonnon uskomatonta kykyä ikään kuin räjähtää kukoistukseen. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, sitä tuskin käsittää.
Akut on nyt ladattu tulevaa työviikkoa varten ja eiköhän näillä viikonlopun nautinnoilla pärjää perjantaihin. Silloin pääsen taas voimapaikalleni.
Hyvää alkavaa työviikkoa!
moniNainen
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti