Viineripullaa ja rappioromantiikkaa

Rappioromanttisen mörskämme ikkunat ovat tulleet tiensä päähän. Ne ovat yksinkertaiset ja niin hatarat, että varista pienemmät elukat pääsevät raoista sisään. Ja voisi olla jopa hiukan lämpimämpi sisällä ainakin näin kevätaikaan, jos ikkunat olisivat tiiviit.

Niinpä moniNainen päätti kutsua rakentamiseen perehtyneen tuttavan mittaamaan ikkunat, koska itsellä ei ole hajuakaan mistä kohdin niitä mittaisi jos haluaa tilata uudet ikkunat. Kätevästi se häneltä kävikin ja samalla pohdittiin mahdollisia muita muutoksia. Katsotaan nyt sitten kun saan tarjouksen, riittävätkö rahkeet ikkunoiden uusimiseen. Se on kuitenkin tämän kesän tavoite ja ehkä sitten ensi kesänä saa sisäpinnat uusiksi.

Mittausten ja suunnittelun jälkeen istuimme ulkona ihanassa kevätillassa ja nautimme kahvia ja simaa sekä viineripullaa. Ja taas kuten aina, en olisi millään halunnut lähteä takaisin kaupunkiin. Atmosfääri on niin kertakaikkisen rauhallinen ja energisoiva, ympärillä vain ihana luonto ja ainoana "metelinä" lintujen laulu ja naapurin villakoiran haukunta, joka ei tosin ole kokoaikaista.

Mutta viikonloppunahan sinne taas pääsee lataamaan akkujaan. Juhlitaan nyt kuitenkin ennen sitä Valpuria.

Sillä sima!
moniNainen

Kanki pääsi vapauteen

Lopultakin saatiin oikeudenmukainen ratkaisu Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Harmi vain, ettei se tapahtunut aikaisemmin. Olisi nimittäin tehnyt kisasta paljon jännittävämmän kun olisi ollut enemmän tasokkaampia tanssijoita kisaamassa semifinaalipaikoista. Asialle ei voi enää mitään.
Mutta mahtoi olla Kaikkosesta ihanaa päästä irti koko ohjelmasta, ainakin uskoisin niin. Miettikää itse, miltä tuntuisi koikkelehtia parketilla tietäen, että on täysin naurettavan näköinen, eikä ihan oikeasti osaa yhtään tanssia. Eikä varmaan yhtään helmpompaa ole ollut opettajallakaan. Nyt onkin sitten jäljellä kolme kovatasoista paria, joita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. moniNaisen suosikkipari on Tuuli ja Aleksi. Nähtäväksi jää, miten heidän käy. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Yhtä tanssia on ollut tämä viikon ensimmäinen työpäiväkin. Tosin olen tuntenut itseni lähinnä marionettinukeksi, jota muut tanssittavat miten tahtovat ja kiskovat naruista kukin eri suuntiin. Mutta minkäs sille mahtaa. Iltapäivällä tuntui, että pää halkeaa kaikista keskeneräisistä asioista, edellistä ei vielä saanut käsistään kun jo pari uutta asiaa pukkasi tilalle. Yksinkertaisella yhteenlaskutoimituksella lopputulos on, että tekemättömät työt eivät suinkaan vähentyneet vaan lisääntyivät. Huomenna siis odottaa entistä suurempi pino, vaikka tunnollisena työntekijänä jatkoin päivää kahdella tunnilla. Mutta niinhän sananlaskukin sanoo ettei työ tekemällä lopu.

Yritän kuitenkin kiireestäkin löytää kiitollisuuden siemenen ja ilon aiheita. Ja kyllä niitä on, minulla on työ, saan oppia uusia asioita ja jopa vielä kykenen siihen ja lisäksi joka kerta tuntee suurta tyytyväisyyttä kun on saanut ongelmallisen asian hoidettua. Eikö se juuri ole sitä työniloa?

Huomiseen!
moniNainen

Punanenä palasi mökiltä

Luoja miten ihana sää koko viikonlopun. Aikaisin lauantaiaamuna lähdimme mökille, siis moniNainen ja oneMan. Onneksi ajomatka vie vain noin vartin verran, ei tarvitse tuntitolkulla istua autossa. Kuten talven jälkeen saattaa ajatellakin, auto oli pakattu ääriään myöten täyteen. Vielä matkan varrella poikkesimme puutarhaan ostamaan kukkia. Tarkoitus oli myös ostaa multasäkkejä, mutta ne eivät mahtuneet kyytiin. Niinpä oneMan päätti tehdä toisen keikan ja hakea multasäkit erikseen.

Koko lauantaipäivä menikin mökin siivoukseen ja pihan haravointiin ja roskien keruuseen. Uskaltakaapa vielä sanoa etteivät havupuut roskaa. Joka näin väittää voi tulla katsomaan sitä roskasäkkien armeijaa, joka könöttää saunan takana. Viidennen säkin jälkeen lopetin laskemisen. Ja säkeissä on vain neulasia, käpyjä ja männyistä pudonneita oksanriekaleita. Reidet ja pohkeet ovat hellänä kykkimisestä ja epätasaisella kalliolla taiteilusta. Mutta viime kesäisestä kokemuksesta tiedän, että syksyllä on raajat edustuskunnossa, selluliittimuhkuroista ei ole jälkeäkään ja jos vielä sattuu aurinkoinen kesä, niin värikin on aivan upea.

Siivousta riitti kellon ympäri ja jäi vielä tulevillekin viikonlopuille. Siitäkin huolimatta olo on taivaallinen. Paikassa on uskomaton energia ja rauha. Aamuyöstä oli ihana herätä lintujen lauluun. Nimenomaan lauluun, oikeaan konserttiin. Mitenkä niin pienistä olennoista voi lähteä niin voimakas ääni. Onneksi pystyin kuitenkin jatkamaan uniani vielä muutaman tunnin.

Pitkiin aikoihin moniNaisella ei ole ollut mahdollisuutta olla kunnolla ulkona ja niinpä se tuntui aivan uskomattomalta. Aurinko paistoi ja silloin tällöin pieni tuulenvire toi suolaisen tuulahduksen mereltä. Aurinko oli niin voimakas, että nenä tuli punaiseksi, vaikka vetelin siihen korkeakertoimista suojavoidetta. No se tasoittuu lähipäivien aikana, sitä ei kannata murehtia. Raitis meri-ilma yliannoksina tekee raukeaksi ja varmasti uni maistuu tänäkin yönä ja aamulla jaksaa lähteä virkeänä töihin.

Hyvää alkavaa viikkoa!
moniNainen

Kivien kantoa

Aikaisemmassa blogissani kerroin toiveestani saada pihalleni kiviä. Tänään päätin ruveta toteuttamaan kivipuroani. Pari muovipussia kainaloon ja lähimetsään. Joku viisas kyllä huomautti, ettei metsästä saa ottaa kiviä. moniNainen viis veisaa moisista neuvoista. Löysinkin oikein kunnollisen kokoisia kiviä, sulloin niitä muovipusseihin vähän liikaakin. Toinen pussi repesi, joten ei auttanut muu kuin kantaa pussia sylissä, onneksi matkaa oli vain noin satakunta metriä.
Kolme reissua jaksoin tehdä ja sitten päätin, että jatketaan jonain toisena päivänä. Vaikka tuntui että kiviä oli ihan mahdottoman paljon, eivät ne täyttäneet vasta kuin ehkä neljänneksen suunnitellusta alasta.



Olen kyllä maininnut vienosti isännälle, että voisi aina tuoda muutaman kiven mukanaan kun käy kävelyllä. Vielä ei ole näkynyt. Taitaa taas käydä niin, että jää moniNaisen projektiksi. Tiedetäänhän se jo etukäteen, että moisesta vain sisuunnun ja piruuttani hankin loputkin kivet viimeistään ensi viikon aikana.
Ehkä tässä projektissa talven aikana vyötärölle kertyneet ihanan pehmeät ja pulleat makkarat saavat kyytiä. Ja samalla varmaan kuntokin kohenee.

Niin ja ei tämä kaupunkipiha ole ainoa, mihin energiaansa upottaa. Huomenissa on tarkoitus mennä mökille ja siellä sitä pihaa riittää monin verroin ja kivetkin ovat huomattavasti isompia. Fyysisesti voimakkaampi puolisko kyllä jo ilmoitti lähtevänsä sunnuntaiaamuna golfkentälle. Sinnehän sitten jään yksin ihmettelemään kiviä ja kantoja. Toivonpa vain, että sää olisi tosi aurinkoinen ja lämmin, niin teen yllärin enkä teekään mitään, istun vaan ja löhöän.

Toivottavasti tähän kirjoitukseen ei tarttunut kovin negatiivinen sävy, mutta kun joskus vaan ottaa nuppiin. Aion silti tavalla tai toisella nauttia viikonlopusta ja luvatusta aurinkoisesta säästä.

Aurinkoista viikonloppua!
moniNainen

Kiitollisuuspyöräily

Tänään taas huomasin kuinka monta pientä asiaa voi tehdä päivästä pelkkää superia.
Aamulla heräsin ihanaan kevätauringon paisteeseen, avoimesta ikkunasta kuului kaunis lintujen laulu.
Töihin päätin lähteä pyörällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Olin jo itse asiassa valmistautunut pyöräilyyn edellisenä iltana kun pesin pyörästä säilytyksen jäljiltä olevat pölyt. Ilma oli kirpeän raikas pienen yöpakkasen jälkeen, mutta kuitenkin tunsin selvästi auringon lämmittävät säteet. Tienvierustan valkovuokot nostivat päätään kohti aurinkoa ja kuinka paljon niitä olikaan. Pyöräillessä mietin, kuinka onnellinen saankaan olla siitä, että voin polkea töihin ihanan raikkaassa säässä, minulla on työ ja mukavat työkaverit, mielenkiintoinen työ, uudet kengät, olen terve, puutarhani on jo lähes tulkoon kunnossa, minulla on koti ja mitä kaikkea muuta minulla onkaan.

Työmatkasta tuli tällä kertaa kiitollisuuspyöräily, aiemmin se on ollut kiitollisuuskävely. Jos olet tyytymätön elämääsi, rupeapa aivan vakavasti miettimään asioita, joista voit olla onnellinen. Ensimmäisillä kerroilla saatat löytää vain muutamia asioita. Mutta kun uskollisesti jatkat, niin listasi kasvaa päivä päivältä ja lopulta huomaat, ettei ole mitään syytä olla tyytymätön.

Parasta näissä kiitollisuuskävelyissä ja -pyöräilyissä on se, että se on täysin ilmainen tapa kohottaa mielialaa ja tulokset näkyvät nopeammin kuin uskotkaan ja siinä ohessa vielä kuntokin nousee. Elämäsi muuttuu uskomattomalla tavalla paremmaksi.

Liekö sitten aamun ansiota, mutta koko päivä oli täynnä onnen aiheita. moniNainen sai kokea ystävällisyyttä, tapasi ihania asiakkaita, kuuli kohteliaisuuksia. Kotiin tullessa pyykki oli pesty ja vasta keitetty kahvi odotti juojaansa. Illan sain omistaa vain itselleni, lukea lehtiä, juoruta ystävättären kanssa puhelimessa, surffata netissä ja kirjoittaa tätä blogia. Ja olen vakuuttunut, että vielä yöllä näen jotain ihanaa unta.

Kiitollisuudella!
moniNainen

Sitku...sitten....

Oletko sitku-ihminen? Kannattaisikohan muuttaa ajattelutapaa ja suhtautumista elämään ?
Jokaisella meistä on varmaan tuttavapiirissä sitku-ihmisiä. Niin, siis tiedäthän nämä ihmiset, jotka eivät voi koskaan tehdä mitään, lähteä mihinkään, osallistua mihinkään, koska heillä on aina jokin veruke. He tekevät, lähtevät ja osallistuvat sitku lapset ovat tarpeeksi isoja, kun ovat saaneet pudotettua ylimääräiset kilot, kun autolaina on maksettu, kun talo on saatu valmiiksi...ja lista jatkuu.

Sitku-tyyppi ei toteuta unelmiaan, hän haaveilee, kunnes ei enää tee sitäkään. Haaveissa ei ole mitään moitittavaa, jokaisella on haaveita ja unelmia. Mutta hyvät ihmiset alkakaa toteuttaa niitä, alkakaa pienestä, niin ette pety. Menkää heti huomenna ostamaan uudet kevätkengät, kimppu ruusuja, uusi hajuvesi tai tilatkaa aika kosmetologille kasvohoitoon. Pieniä haaveita, mutta tulokset saattavat yllättää.

Jos aina kieltää itseltään pieniä iloja, antaa maailmankaikkeudelle viestin, ettei itse asiassa tarvitsekaan mitään. Ja sitten saakin loppuelämänsä haaveilla jopa pienistäkin asioista saati sitten isommista. Aika ei odota ketään, joten aloita haaveittesi toteuttaminen nyt.

Älä odota kunnes:
olet maksanut asuntosi
lapset ovat varttuneet ja muuttaneet pois
olet laihduttanut 10 kiloa
olet saanut opintosi päätökseen
olet avioitunut
saat lapsia
olet eronnut
olet hankkinut uuden auton
pääset eläkkeelle
tulee kevät
tulee kesä
tulee syksy
tulee talvi

Hyvästit sitkuttelulle!
moniNainen

Uusi viikko, uudet kujeet

Maanantai ehtikin kääntyä jo tiistain puolelle ennenkuin kykenin istahtamaan tietokoneen ääreen ja ryhdyin kirjoituspuuhiin. Meikäläiselle yökyöpelille se ei tuota mitään tuskaa. Aamut ovat tuskaisia, illat ja keskiyön tunnit eivät. Varsinkin kun monasti töistä tultua rohjahdan sohvalle lukemaan päivän lehtiä. Ja kuinka ollakaan säpsähdän hereille kun lehti putoaa käsistäni ja huomaan, että ainakin tunti on mennyt hirsiä vedellessä.

Pikku torkut eivät ainakaan edesauta sitä, että pääsisin ajoissa yöpuulle. Mutta niin kauan ei haitanne tahtia kun kykenen aamulla ajoissa töihin.

Viikonloppuna moniNainen kävi siis siloittamassa ryppyjään aivan ihanassa hoitolassa Suomenlahden toisella puolella. Kokemus oli kaikin puolin nautittava, en tosin ole huomannut itseäni kasvoiltani sen sileämmäksi kuin aikaisemminkaan. Henkiset rypyt sen sijaan siloittuivat. Jo pelkästään se, että joku toinen hoitaa sinua eikä tarvitse muuta kuin rentoutua ja heittäytyä hoidettavaksi, on taivaallisen ihanaa. Toivonpa vain, että tällaiseen ylellisyyteen olisi useammin mahdollisuus. Varmasti olisikin, kunhan vain tilaisi itselleen ajan ja menisi käsiteltäväksi. Rahaa menee paljon turhempiinkin asioihin ja hyvällä mielellä ja ololla jaksaa helposti muutaman viikon mukavasti eteenpäin. Ympäristökin saa osansa hyvästä olosta eikä työtovereitten ja kotiväen tarvitse katsella ryppyotsaista madamea.

Siloitusta mielelle!
moniNainen

Tanssiiko tähti vai konkkaako kanki

Vihdoin aletaan pääsemään itse asiaan Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa. Harmittaa vain kauheasti niiden tanssijoitten puolesta, jotka ovat syyttä suotta joutuneet tekemään tilaa kahdelle pellelle, nimiä mainitsematta. Ei se tietenkään ole kyseisten herrojen vika, vaan vika löytynee katsojista, jotka viikko toisensa jälkeen ovat innolla äänestäneet kaksi Suomen jäykintä miestä jatkoon.
Lienee käynyt niin, että suomalaisjuntit, perämetsien miehet ovat samaistuneet ilmiöön nimeltä Kanki, ehkä peräti tunnistavat itsensä koomisista hyppelyistä, rytmitajuttomuudesta ja kaikenlaisista muista tyylittömyyksistä. Täytyyhän sitä siis itseään äänestää.

Toivotaan parasta, että ilmiö häviää lopullisesti tähtitaivaalta viimeistään ensi sunnuntaina ja päästään vihdoin jännittämään kolmen kovatasoisen parin lopullista sijoittumista.

Mielestäni tuomareilla pitäisi olla viimeinen sana, jotta tällaista ei pääsisi enää vastaisuudessa tapahtumaan. Jos siis aivan selvästi äänestetään jatkoon "tanssija", joka ei kerta kaikkiaan osaa tanssia ja kilvasta pudotetaan toinen selvästi parempi, tulisi tuomareilla olla oikeus päättää, kumpi saa jatkaa. Perustelut tietysti pitää olla sellaiset, että kansakin ymmärtää.

No, rohkeita miehiä kumpikin joka tapauksessa, ovat ainakin uskaltaneet pistää itsensä likoon ja esittelevät osaamattomuutensa koko kansan edessä. Hyvää jatkoa vain pojille. Jatkakaa tanssimista, mutta tehkää se niin, ettei kukaan näe.

Baila, baila!
moniNainen

Kukkapenkki kunnossa

Ei mennyt aivan hukkaan vapaapäivä. Sää oli mukava ja niinpä päätin käydä pihan kimppuun, joka edellisten asukkaiden jäljiltä oli melko säälittävän näköinen. Jokunen villiintynyt kasvi siellä täällä. Päätin rakentaa pihalle kunnollisen kukkapenkin. Siinä päivä sitten vierähtikin. Mutta nytpä on sitten täysin uusi komea kukkapenkki, joka odottaa vain istutuksia. Joitain ideoita päässäni jo muhii. Kaikkein ensimmäiseksi tarvitsisin pari kohtuullisen suurta kiveä, mutta kukahan ne jaksaisi raahata pihalle ja mistä sellaiset löytäisi. No, kun oikein toivoo ja visioi, niin kyllä ne jostain ilmestyvät.

Olen päättänyt, että penkistä tulee mahdollisimman yksinkertainen ja helppohoitoinen. Sen vuoksi olenkin kallistumassa havukasvien puoleen. Toki voi mukana olla muutama kukkivakin kasvi, mutta mitään riemunkirjavaa kukkarykelmää en pihalleni kaipaa. Yksinkertainen on kaunista ja vähemmän on enemmän.





Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tuli oltua ulkona kokonaista kuusi tuntia yhteen menoon. En muista milloin viimeksi olisin voinut olla ulkona koko päivän. Viime kesänä varmaankin ja siitä syystä tämä päivä on ollut pelkkää luksusta.

Huomen aamulla moniNainen suuntaa kohti Tallinnaa ja kylpylää. Lisää luksusta siis. Olen jo varannut itselleni super-hyper siloittavan happihoidon kasvoille ja kaulalle. Jospa vaikka pääsisi muutamasta juonteesta eroon. Tuskin, mutta tulee kuitenkin olemaan ihanaa päästä hoitoon ja hemmottelemaan itseään. Tämän illan tehtäviin kuuluu vielä laukun pakkaaminen ja multaisten kynsien siivous ja lakkaaminen.

Ei kun menoksi!
moniNainen

Vapaapäivä tiedossa

Kauan odottamani pidennetty viikonloppu edessä. Huomenissa, siis perjantaina,saan olla kotona ja tehdä mitä lystää. Ehkä ainakin tulee nukuttua aamulla hiukan pidempään kuin seitsemään. Jos sää suosii, voin vaikka siivota pikkuista pihaani tai sitten en.
Huomen illalla voinkin sitten kertoa teinkö yhtään mitään mainittavan arvoista vai olinko vain.

Vapaata!
moniNainen

Viimeinen ruusu

Nyt on vihdoin paljastettu unelmien poikamiehen valinta. Mitäpä valintaan sanoisi, somia tyttöjä molemmat, mutta väärin meni. Tuskin hengailevat puolta vuotta pitempään.
MoniNaiselle ei tosin yhtään kuulu millä perusteilla Antti valintansa teki. Aivan kaikkia jaksoja en ole edes nähnyt, joten jotain tärkeää on ehkä jäänyt huomaamatta.

Ajatteluttaa kuitenkin se, että miten on mahdollista valkata juuri sellainen tyttöjoukko, josta varmuudella löytyy elämänkumppani. Mietipä asiaa omalta kannaltasi. Sinut lähetetään kymmenen täysin tuntemattoman tytön kanssa jonnekin ulkomaille ja kas kummaa juuri tästä joukosta löydät prinsessasi. Melko hypoteettinen tilanne. Väliaikainen heila varmaan löytyy ja jos vielä sattuu olemaan kohtuullisen hyvän näköinen niin mikäs häntä on bileissä näytellä, saa ainakin kaverit kateellisiksi.

Ihan kivaa varmaan tytöillä oli. Kyllä moniNainenkin voisi oitis lähteä parin viikon lomalle ja vielä joku muu taho kustantaisi. On kuitenkin käsittämätöntä, mikä vetää ihmisiä osallistumaan tämän kaltaisiin ohjelmiin. Milloin haetaan maajussille morsianta, sulhoa sinkkuäidille ja milloin mitäkin. Eivät voi kauhean fiksuja olla, jos eivät ole onnistuneet muutoin itselleen kaveria saamaan. Miksi se onnistuisi tv:ssa paremmin, epätodellisissa olosuhteissa kaiken kansan nähtävillä. Tällaisia ohjelmia näköjään tarvitaan, osallistujia riittää ja osa jää vielä laiturillekin.

No, onpahan nyt tullut katsottua unelmien poikamiehen kuhertelua toinen toistaan epävarmempien, kateellisimpien, mustasukkaisimpien, lapsellisimpien ja kauniimpien ja vähemmän kauniimpien tyttöjen kanssa.
Seuraavan ohjelman aiheena onkin jo sitten varmaan Iskälle salarakas.

Ruusu julkirakkaalle!
moniNainen

Ei yhteiskunnallista vaikutusta

Viime viikkoina ja jopa kuukausina tasavaltaa tai oikeammin hallitusta on kuohuttanut ministerien tekstiviestit. Ensinnäkin moniNaista ihmetyttää se, etteikö hallituksella tässä maassa ole muuta oleellisempaa tekemistä kuin naisenkipeiden ministerien tekstarit. Ei ilmeisesti. Ei mitään väliä, että vanhuksia ja sairaita ei hoideta, lapsille ei ole päivähoitopaikkoja, syrjäytyneiden joukko kasvaa jne.

Surkuhupaisinta on se, että ensimmäinen tekstailija pääsee itse pälkähästä ja sitten on valmis tuomitsemaan lajitoveriaan samasta asiasta sillä seurauksella, että jälkimmäinen joutuu eroamaan tehtävästään. Mikä teki Matista ja Ikestä eriarvoiset? Ehkä se, kuten monesti on saatu lehdistä lukea, että Matin tekstareilla ei ollut yhteiskunnallista vaikutusta. Ehkä Ike ei huomannut vedota samaan asiaan? Viestien sisältö ei kait sinänsä sisällöltään ja tarkoitukseltaan ollut kovin erilaista. Toinen lähetteli niitä tyttöystävälleen ja toinen ei-tyttöystävälleen. Mitä sitten.
Matti sen kun porskuttaa ja selittää naama punaisena, ettei nyt lähde joka asiasta käräjöimään.

Mielestäni juuri Matin tekstareilla on yhteiskunnallista vaikutusta, jos miehellä ei ole otsaa kertoa kasvokkain naisystävälleen, että nyt tämä juttu on loppu, niin pistää kyllä miettimään kuinka uskottava tälläinen henkilö ylipäätään on. Raaka tapa antaa pakit. Ja sitäpaitsi pääministeri on antanut viestin muille selkärangattomille ukonköriläille; näin helposti pääset eroon mimmistä kuin mimmistä.

Sympatiani näissä tekstiviestiseikkailuissa ovat kyllä kokonaan Iken puolella. Hän ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittanut lähtevänsä käräjöimään omien töppäilyjensä takia, mikä olisikin tyhmää ja niin tyhmä hän ei sentään ole, en ainakaan usko. Jaksamista Ikelle.

Niin ja onhan tässä sopassa vielä yksi kokki, Jyrki. Hän on kyllä valmis pistämään lusikkansa joka soppaan, mutta tiukan paikan tullen pyörtää sanansa niinkuin aiemmin ja viime päivinä on saatu todeta. Pikkupoika, joka pysyy piilossa kunnes tulee tilaisuus tyrkkiä, jos ei muuta niin oman puolueen edustajaa. Älä Jyrki tyrki, häpeäisit edes ja parempi olisi, jos pysyttelisit koko ajan hiljaa taka-alalla.

Lähettäisitkö tekstarin?
moniNainen

Paljastava kevätaurinko

Aurinko paistaa vihdoinkin ja sitähän on odotettu useita kuukausia. Kevätaurinko on ikävä kyllä myös varsin paljastava. Armotta se muistuttaa pesemättömistä ikkunoista, pölyisestä lattiasta, vaikka se olisi juuri imuroitu. Onneksi se menee ohi kun aurinko nousee korkeammalle, eikä paista enää suoraan ikkunoista sisään.

Isompi ongelma mielestäni on se, että myös vaatteet alkavat näyttämään kulahtaneilta ja synkiltä. Olisi siis aika lähteä vaateostoksille ja hankkia hiukan raikkaampia ja vaaleampia vaatteita. Mustissa, ruskeissa ja harmaissa on kuljettu koko talvi. En ole oikein ymmärtänyt tätä tummien vaatteiden logiikkaa, pukeudutaan tummiin väreihin kun on muutoinkin synkkää. Eikö juuri silloin pitäisi olla värikkäitä vaatteita?

Miksi en siis lähtisi vaateostoksille, piristäisi itseäni ja ympäristöäni. Joo, kyllä mielelläni, mutta mikä on inhottavampaa kuin vaatteiden sovittaminen ahtaissa kopeissa, joissa juuri ja juuri pääsee kääntymään. Kopeissa, joissa on tasan yksi tai kaksi naulakkoa, joihin yritän sulloa päällysvaatteeni, laukkuni ja muut vaatteet sekä vielä ne sovitettavat vaatteet. Hiki virtaa ja kelmeät neonvalot saavat kasvot näyttämään kalman kalpeilta ja vielä lisäksi vääristävät vaatteiden värit. Ja koska peilit on asetettu kulmikkain, näen tietysti äärimmäisen hyvin kaikki vartaloni virheet. Ei siis kertakaikkiaan käyttäjäystävällinen tämä koppi. Karmeinta on silloin kun mikään sovittamistani vaatteista ei olekaan oikeaa kokoa ja on puettava uudelleen ylle omat kulahtaneet vaatteet, koottava kimpsut ja kampsut ja haettava uudet sovituskappaleet. Ja sama ruljanssi alkaa alusta.

Myyjistä ei ole apua, heitä ei näy mailla eikä halmeilla kuin yleensä vasta siinä vaiheessa kun olen päättänyt, etten nyt tällä kertaa ostakaan mitään ja vien vaatteet takaisin paikoilleen. Silloin nämä tällätyt myyjättäret tulevat kysymään, voisivatko jotenkin olla avuksi. Ajattelen hiljaa mielessäni, painu hiiteen, provikkaa siinä havittelet, tulisit apuun silloin kun tarvitaan, äläkä silloin kun asiakas on päätöksensä tehnyt.
Rehellisesti sanoen, kaipaan suunnattomasti kunnon vanhanajan liikkeitä, joissa asiakasta palveltiin. Sait olla rauhassa sovituskopissa, ja myyjä toi uusia kokoja ja malleja sitä mukaan kuin oli tarvis. Ei tarvinnut välillä pukea omia vaatteitaan takaisin ylleen ja vetää toppatakkia niskaan jotta voi hakea lisää sovitettavaa.

Hiki tuli, vaatteet jäivät ostamatta. Jospa sieltä vaatekaapin kätköistä kuitenkin löytyisi jotain kevyempää puettavaa. En varmaankaan muista, mitä kaikkea ihanaa kaapin kätköissä onkaan.

Vaatteita sovittelemaan!
moniNainen

Musiikkia sielulle ja soluille

Viikonloppuna on aikaa omistaa muutama hetki ihan itselleen. Omat hetkeni käytän yleensä musiikin kuunteluun. Musiikki, josta nyt kirjoitan, ei ole vain taustalla soiva cd kun teen jotain muita askareitani. Ei, keskityn nimenomaan musiikin kuunteluun. Kääriydyn lämpimän saalin sisään, käyn pitkäkseni luurit korvilla ja nimenomaan kuuntelen musiikkia. Mitä kaikkea hienouksia siitä löytyykään! Parhaimmillaan musiikki saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä, jokaisen solun väreilemään, tuomaan tunteita pintaan ja muistoja mieleen. Sillä on myös suuri puhdistava ja energisoiva vaikutus, toisaalta se voi myöskin rauhoittaa, antaa mieleen tyyneyttä, iloa, positiivisuutta ja kykyä nähdä maailman ja elämän kauneutta, tuntea kiitollisuutta siitä, että keskuudessamme on luovia henkilöitä, jotka voivat tarjota kuulijoilleen näitä ihania elämyksiä.

Jokainen tietysti itse valitsee millaista musiikkia haluaa kuunnella. Minua miellyttää eniten rauhallinen instrumentaalimuusiikki. Instrumenteista suosikkejani ovat piano, huilu ja akustinen kitara sekä sello. Sivun oikealla puolella on banneri Evan Paulin sivuille, hänellä on uskomaton kyky vangita aiheen tunnelma sävellyksiinsä. Kannattaa käydä sivulla kuuntelemassa. Henkilökohtaisia suosikkejani kokoelmasta ovat Campfire Song ja Tears For Madrid sekä Spirits In The Sky. Olenkin ladannut mp-soittimeeni Evanin musiikkia ja sitä kuuntelen kävellessäni aamuisin töihin ja iltaisin kotiin tullessa. Samalla unohtuu päivän kiireet ja muisti nollaantuu ja sitten voikin taas nauttia illasta ihan eri tavalla kun työasiat ei pyöri päässä.

Musiikkia kuuntelemaan!
moniNainen

Uusavuttomia, onko heitä?

Näinä päivinä puhutaan paljon uusavuttomista ihmisistä. Meikäläisestä jutut kuulostavat lähes naurettavilta, yksi ei osaa keittää perunoita saatikka sitten kuoria niitä, toinen ei osaa keittää kananmunia, kolmas ei ymmärrä, että kämppää olisi joskus hyvä siivotakin jne. Ensimmäiseksi tulee mieleen, minkälaisista kodeista nämä ihmiset ovat avuttomuutensa perineet. Eikö heille ole opetettu mitään, vai onko heille aina tehty kaikki valmiiksi? Niin tai näin, heillä riittää ainakin haastetta ja opittavaa jos nyt siitä ylipäätään piittaavat. Niin ja jokainen taaplaa tyylillään ja se kaikille suotakoon.

Toisinaan tosin kiukuttaa tämä uusi muoti-ilmiö. Työpaikkani henkilökunta koostuu hiukan yli parikymmpisistä yli viiskymppisiin. On jo varmaan tullut selväksi kumpaan ryhmään kirjoittaja kuuluu. Meillä on tapana juoda iltapäiväkahvit neukkarissa. Ja kahvit keittää se joka parhaiten ehtii. Keittonurkkaus sijaitsee niin, että jokaisen joka menee hakemaan kahvia, on kuljettava työpöytäni ohi. Eilen seurasin huvittuneena kun yksi nuorempi kollega tuli hakemaan kahvia ja sitä ei ollutkaan valmiina. Hän palasi omalle paikalleen hiukan pettyneen näköisenä. Ei mennyt kuin vartin verran ja tuli toinen, jonka kahvihammasta kolotti. Mutta voi, vieläkään kukaan ei ollut keittänyt kahvia. No, harvoin kaksi ilman kolmatta ja niinpä marssi kolmas työkaveri toivorikas ilme kasvoillaan hakemaan kahviaan. Huikkasi vielä ohi mennessään, että nyt tekee kahvi poikaa. Sitten palasi takaisin ja huokaisi, ei siellä ollutkaan kahvia.

Huvittavinta tässä näytelmässä oli se, että kukaan näistä kolmesta ei viitsinyt laittaa kahvia tippumaan. Tai kenties olikin kysymys uusavuttomuudesta, kahvinkeitto kun on niin äärimmäisen vaikeaa. On peräti kaadettava vettä keittimeen, laitettava poroja suodatinpussiin ja vielä laitettava virta päälle, jotta ihanat aromit leviäisivät toimistoon ja saisi työkaverit kokoontumaan hetkeksi yhteen.

Ei tosin jäänyt iltapäiväkahvi eilen juomatta, osaan sentään keittää kunnon sumpit.

Hyvä me moninaiset!
moniNainen

Sateista mutta aurinkoista

Omituinen otsikko, vai mitä? Niin tarkoitan, että päivä on ollut sateinen mutta aurinkoisuus johtuu siitä, että olen tänään tavannut niin uskomattoman ihanan positiivisia ihmisiä. Luojan kiitos, heitä sentään on. Tapaamieni ihmisten avulla jaksan taas monta päivää eteenpäin.

Positiivisuudella kuten negatiivisuudellakin on taipumus tarttua, kumpi sitten tarttuu paremmin sitä en tiedä. Onkohan kukaan koskaan tutkinut asiaa. Vai pitäisikö sitä uskoa suomalaiseen sananlaskuun pahoista kelloista? Taitaa kumminkin olla kokijan itsensä ajattelutavasta kiinni miten erilaiset asiat vaikuttavat omaan elämään. Johtuneeko sitten tästä suomalaisesta mentaliteetista, että negatiiviset asiat hyvin usein vievät voiton. Vaikka kuinka päättää olla positiivinen, niin ei tarvita kuin yksi pieni epämiellyttävä kokemus ja koko päivä on pilalla. Eli onko negatiivisuus kuitenkin voimakkaampi energia?

Jospa kaikki päättäisimme huomen aamulla kääntää plussakatkaisijan päälle ja illalla sitten ynnäämme päivän saldon. Sen jälkeen voimme sitten päättää, poistaisimmeko kokonaan sen miinusnappulan.

Positiivista päivää!
moniNainen

Sadetta ja sadetta

On kummallista kun tulee pari sadepäivää peräjälkeen, niin tuntuu kuin aina vain sataisi. Sitä unohtaa niin helposti ne aurinkoiset päivät. Koko viime viikonhan aurinkoi paistoi.

Tämä päivä on kokonaisuudessaan ollut varsin ankean oloinen, paitsi että ilma oli harmaa, niin flunssaoireet eivät ole jättäneet minua rauhaan. Välillä paleltaa, päätä jomottaa ja jäseniä särkee. Kuulunee kait Suomen kevääseen, sen kanssa on vain elettävä.

Mutta jotain aurinkoistakin sentään löysin tästä päivästä, ensimmäiset sinivuokot herkistelevät aidan vierustalla. Ja sehän on varma merkki että kevät edistyy.

Kevään merkkejä etsiessä!
moniNainen

Oh no, maanantai

Flunssainen olo, pää kuin Haminan kaupunki.............




Valloittaako virus?
moniNainen

Viruksen kourissa

Aamulla heräsin siihen, että joka jäsentä särki ja olo oli muutoinkin kurja. Mutta koska sää näytti ihan kohtuulliselta, päätimme kuitenkin lähteä mökille. Jonkun aikaa jaksoin kerätä talven myrskyjen irroittamia risuja ja oksia, mutta sitten alkoi viluttaa ja olo tuntui entistä huonommalta. Flunssavirus oli taitanut valloittaa minut.
Eikun kotiin takaisin ja pehkuihin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Kunhan kuitenkin jaksaisin katsoa Tanssii Tähtien Kanssa, toivottavasti Kanki-Kaikkonen putoaa viimeinkin kisasta. Harmittaa ihan niiden tanssijoiden puolesta, jotka osaavat tanssia ja joilla on kykyä kehittyä. En ymmärrä ihmisiä, jotka viikosta toiseen äänestävät Suomen jäykintä miestä. Ohjelman nimi voitaisiinkin muuttaa. Se voisi olla esimerkiksi Kuka Tanssii Huonoimmin tai Kuka Ei Opi Tanssimaan.

Tervemenoa Kaikkonen!
moniNainen

Sumua ja päänsärkyä

Heti aamusta jouduin luopumaan haaveestani viettää aikaa mökillä. Ilma oli sakeana sumusta, eikä auringosta ollut tietoakaan. Melko tyyppillistä. Työpäivinä aurinko paistaa minkä kerkiää ja suunnittelen viikonloppua raikkaassa ja aurinkoisessa meri-ilmassa ja lauantaiaamun valjetessa epämiellyttävä totuus paljastuu. Meikäläisen tuuria. Ja sitä ei suinkaan helpota jyskyttävä päänsärky, sekin hyvin tyypillinen lauantai-ilmiö. En tiedä johtuuko se siitä, että tulee nukutuksi pidempään vaiko siitä, että viikon kiire on ohi. Turhapa sitä kai on sen enempää miettiä, ohi se kuitenkin jossain vaiheessa menee.

Sumuinen ja sateinen sää siis päätti puolestani, mitä teen. Ja se oli se toinen vaihtoehto - Ikeaan. Sinne sitten satojen muiden ihmisten sekaan. Kaipaamani kirjahylly löytyi. Mutta saman tein emme voineet sitä ottaa mukaan, koska siinä tapauksessa olisin joutunut liftaamaan kotiin. Mies lupasi hakea sen viikolla, autoon mahtuu sentään yksi ukko ja yksi kappaleina oleva hylly.

Ihan oikeasti en ymmärrä Ikean vetovoimaisuutta. Muut huonekalukauppiaat olisivat varmaan tyytyväisiä, jos heillä olisi yhtä paljon asiakkaita. Suosio ihmetyttää siinäkin mielessä, että valikoima pysyy lähes muuttumattomana vuodesta toiseen, laadukkaat huonekalut maksavat saman verran kuin muissakin liikkeissä ja halpaa tavaraa ei kannata ostaa sen paremmin Ikeasta kuin muistakaan liikkeistä.

Nyt sitten odotan vain sumun ja päänsäryn hälvenemistä sekä aurinkoista tulevaa viikkoa. Niin ja tietysti uutta kirjahyllyä.

Lauantaiehtoota!
moniNainen

Viikko putkessa

Viikko on vierähtänyt kuin siivillä. Ei oikeastaan tajuakaan kuinka nopeasti se on mennyt. Jokainen päivä on ollut haasteita täynnä. Olen myös todennut, että olen parhaimmillani suurten haasteiden edessä. Saan sitä valtavasti energiaa eikä ylitöihin jääminenkään tunnu miltään. Vai onkohan se vain kuvitelmaa, ehkä sitä on vain niin turtunut että toimii kuin kone. No, oli miten oli, olen ainakin tällä hetkellä tyytyväinen itseeni.

Toki kuitenkin on ihanaa että on viikonloppu edessä ja toivottavasti se olisi vielä lämmin ja aurinkoinenkin. Tässä punnitsen kahden vaihtoehdon välillä, mitä teen huomenna; mennäkö maalle vaiko Ikeaan. Toisaalta jo kovasti haluttaisi ruveta siivoamaan mökkiä kuntoon, mutta toisaalta taas tarvitsisin surkeasti kirjahyllyn. Toistaiseksi kirjat on sullottuna komeroon, jolle olisi muutakin käyttöä kuin kirjojen säilytys.

Viimeistään huomen aamulla selviää kumman vaihtoehdon valitsen. Tänä iltana olen vain päättänyt olla ja relata.

Viikonloppua!
moniNainen

Mikä täällä haisee?

Aamu oli tosi hidas vaikkei ollutkaan maanantai. Kupeksin viime tinkaan ja kello läheni uhkaavasti puoliyhdeksää. Oli luovuttava ajatuksesta että kävelisin töihin vaikka sää vaikutti ihanalta. Ei auttanut muu kuin anella mieheltä josko heittäisi töihin. Ratkaisu osoittautui aivan oikeaksi. Astuessani ulos ovesta tuntui kuin joku olisi pläjäyttänyt vanhalla tiskirätillä päin naamaa. Ilma tuoksahti luvalla sanoen siltä itteltään. Syykin selvisi kun luin päivänlehteä, itänaapurissa palaa taas metsää ja peltoja kulotetaan. Tietääköhän kukaan ihan oikeasti mitä siellä poltetaan, siksi outo haju oli.
Lounastunnille lähtiessä ilma oli taas niin harmaa, ikäänkuin koko kaupunki olisi ollut pölypilven peitossa. Ja niinhän se itseasiassa olikin. Kaupungille tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä putsata hiekoitushiekat pois kadulta. Siinä ne sitten ovat kaupunkilaisten riesana useita päiviä ellei viikkoja, mukavasti pölisevät kuivalla ja hiukan tuulisella säällä. Kaupungilla kulkiessa on paras pitää suu visusti kiinni tai muutoin hiekka narskuu hampaissa.
Toivon, että viikonloppuna olisi mukava ja aurinkoinen sää, voisi mennä maalle raikkaaseen meri-ilmaan ja tehdä vaikka kevätsiivouksen mökillä. Vielä on kuitenkin yksi työpäivä edessä ennen mahdollista viikonloppu-ihanuutta.

Raikasta kevättä!
moniNainen

Pelastavat ystävät

Tuntuipa tosi oudolta lähteä työpaikalta ns. normaaliin aikaan. Siitä saan kiittää ystävätärtäni, jonka kanssa sovimme eilen yhteisestä kahvitteluhetkestä yhdessä kaupunkimme tyylikkäimistä kahviloista. Maailmaa tuli parannettua, kuinka hyvä se olisikaan, jos me saisimme siitä päättää. Hyvän kahvin ja mielenkiintoisten keskustelujen jälkeen jaksoikin hyvin kävellä kotiin ihanan aurinkoisessa kevätillassa.

Juuri kun olin päässyt kotiin, eräs toinen ystävättäreni ilmoitti olemassaolostaan ja poikkesi luokseni. Hän halusi tulla näyttämään millaisen keittiön oli tilannut, tosi hienon, hyvällä maulla valitun. Siinä vierähtikin mukavasti pari tuntia jälleen kahvikupposen ääressä keittiökuvia tutkistellen.

Tunsin todellista kiitollisuutta näitä ystäviäni kohtaan. Toisen ansiosta "jouduin" lähtemään töistä ajoissa. Toinen taas pelasti minut kotitöiltä. Voi teitä, järjestitte minulle vapaaillan!

Kiitos ihaNaisille!
moniNainen

Kellon ympäri

Työpäivä venyi kaikkinensa kahteentoista tuntiin. Aamulla oli kiirehdittävä työterveyteen tikkien poistoon. Tikit olivat muisto pari viikkoa sitten käsivarresta poistetusta omituisesta "herneestä". Nyt on sekin mokoma muisto vain. Siinä se oli möllöttänyt kymmenkunta vuotta, en vain saanut toimeksi, että olisin tilannut ajan "herneen" poistoon. Helppo juttu,ei satu, suosittelen kaikille, joilla on jokin häiritsevä luomi tai muu näppylä.
Niin koko päivä oli yhtä mylläkkää ja kiirettä, jossain vaiheessa iltapäivää tuntui jo siltä, että jos joku tulisi kysymään nimeäni, tuijottaisin varmaan kysyjää ihmeissäni enkä saisi sanaa suustani. Kahden jälkeen ehdin sentään lounaalle läheiseen thai-ravintolaan. Siellä onneksi saa ruokaa vielä kahden jälkeenkin lounaan hinnalla. Riisin avulla pärjäsin seitsemään asti, mutta sitten kokosin kamppeeni ja lähdin kotiin. Koska ilma oli aivan uskomattoman ihana kävelin hissukseen väistellen koirankakkaroita - jokakeväistä ei-ihanuutta - enkä ajatellut mitään, kunnes törmäsin ystävättäreeni, joka oli lenkillä. Siinä meni turistessa vartin verran. Sovimme, että huomen illalla menemme heti töiden jälkeen johonkin mukavaan kahvilaan, vain olemaan ja keskustelemaan maailman menosta. Eli ainakin huomenna aion lähteä ajoissa töistä.

Kauniita kevätpäiviä!
moniNainen