Vapuaatto sujui mukavissa tunnelmissa taloyhtön asukkaiden yhteisissä pirskeissä. Oli ruokaa ja juomaa sekä mukavia ihmisiä. Olemme asuneet talossa vasta vajaan vuoden eikä moniNaisella ole ollut mahdollisuutta tutustua muihin asukkaisiin. Nyt on päästy tutustumisessakin askel edemmäksi. Ja mukavaa porukkaahan täällä tuntuu olevan.
Taloyhtiön puuhaporukka oli pystyttänyt telttakatoksen pihalle, koonnut tuoleja ja pöytiä ihmisten olla ja istua. Yksi pöytä notkui kaikenlaista herkkua ja grillissä paistuivat niin makkarat kuin broileritkin. Savustuspöntössä oli muikkuja. Ja juomista ei edes kannattane mainita. Sitä piisasi.
moniNainenkin hairahtui nauttimaan hiukan liikaa kuohuvaa ja siitä onkin sitten tänään saanut maksaa. Aamulla kuuden aikaan heräsin jyskyttävään päänsärkyyn, vatsassa velloi ja tuntui kuin jokainen sisäelin olisi hypännyt epätahtiin. Tärisytti, oksetti ja olo oli kaikin puolin kurja. Ihan oikea dagen efter-olo. Toivoin, että löytäisin jostain buranaa, mutta sitä ei ollut. Ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa oli mennä takaisin sänkyyn. Ja sinne sitten jäinkin, kunnes kolmen maissa iltapäivällä pääsin vihdoin ylös. Edelleen päässä jyskytti. Onneksi oneMan on aina paremmassa kunnossa juhlien jälkeen ja lähti hakemaan buranaa. Se on ainoa keino, joka helpottaa.
Nyt kuuden maissa olo on jo normalisoitunut ja tuntuu, että kyllä se tästä. Onneksi vapuaatto ei ole joka päivä.
Vappua!
moniNainen
torstai 1. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


1 kommentti:
Heipä hei, moniNainen! Törmäsin blogiisi ja jäin lueskelemaan juttujasi. Oikein mukavaa vapun jälkeistä aikaa sullekin ja hyvää jatkoa (melkein) uudelle blogille!
Lähetä kommentti