Huumoria ja kaulushaikaroita

moniNainen on suorastaan ylpeä itsestään, sillä kerrankin pidin sanani mitä itselleni lupasin. Lupasin nimittäin että viikonloppuna en tekisi muuta kuin löhöilisin ja nauttisin. Ilmojen haltijatar oli taas viikonlopunviettäjän puolella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sää oli lämmin. Niinpä lötköttelin aurinkotuolissani ja luin mahdottoman hauskaa kirjaa, Virginia Ironsiden Oon voimissain.

Kirja on päiväkirjatyyppinen eepos noin kuusikymppisen naisen elämästä. Välillä tuli tunne kuin olisin itsestäni lukenut, niin osuvasti hän osaa kertoa rypyistä ja selluliittimuhkuroista, vaivaisenluista ynnä muusta iän mukanaan tuomasta riesasta. Vain sillä erotuksella, että kirjan Marie rakastaa vanhenemista, moniNainen ei. Joka tapauksessa kirjan on kutkuttavan hauska ja sitä lukiessa nauroin maha kippurassa niin että pissit oli tulla housuihin. Eli voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat nauraa.

Olen pidemmän aikaa mökillä ollessa ihmetellyt kummallista ääntä, joka illan tullen voimistuu ja toistuu yhä useammin. Ääni on kuin tyhjään pulloon puhaltaisi. Ihmettelin sitä jo edellisenä kesänä, mutta en tohtinut kysyä oneManiltä, koska olisin kuitenkin saanut kuunnella pitkän esitelmän siitä miten sivistymätön olen kun en tunne lintujen ääniä. No jossain vaiheessa kävi kuitenkin selväksi, että ääni kuuluu kaulushaikaroille vaikka itse ensin arvelin, että pöllöt huhuilevat metsässä.

Ja olihan tänään myös äitienpäivä. moniNaisella ei ole enää äiti elossa, mutta muistot hänestä kuitenkin hiipivät salakavalasti mieleen. Mieli tuli kieltämättä hiukan haikeaksi ja harmitti, ettei minulla ollut edes mahdollisuutta viedä kukkia hänen haudalleen, koska sinne on niin pitkä matka.
Olin kuitenkin todella ilahtunut siitä, että oma, ainokainen jälkeläiseni tuli minua tervehtimään ja muisti minua vielä suosikkiparfyymilläni. No hajuvesi ei tosin ollut se tärkein asia, vaan se että saimme viettää muutaman tunnin yhdessä. moniNaisen mielestä äitienpäivä pitäisikin olla joka päivä ja äidin luona kuuluisi käydä muulloinkin kuin "virallisena" äitienpäivänä ja siinä mielessä olen onnellisessa asemassa. Mutta kuinka monia äitejä tässä maassa onkaan, joiden lapset eivät käy heitä katsomassa. Elämä on niin arvaamaton, käy äitisi luona silloin kun äiti elossa on, laulun sanoja lainatakseni.
Tai olisiko parempi viettää joka päivä ihmisen päivää?

Hyvää alkavaa viikkoa!
moniNainen