lauantai 28. marraskuuta 2009

Hyvää Pikkujoulua

Tässä sitä taas ollaan. Pikkujoulu, vaikka ei kyllä uskoisi kun ulos katsoo. Vettä tulee taivaan täydeltä ja pimeys on sanoin kuvaamaton. Ainakaan sää ei edesauta pikkujoulutunnelmaan pääsyä. Mutta ei se aina säästäkään ole kiinni. Eilen illalla moniNainen juhli pikkujoulua työporukan kanssa ja kieltämättä mukavaa oli. Ruoka oli hyvää ja naurua riitti. Nuorempi sukupolvi työporukasta lähti vielä jatkoille, mutta moniNainen suunnisti kotiin rankkasateessa. Mutta ei haitannut yhtään vaikka meikit valuivat pitkin poskia, tukka oli kuin suihkun jäljiltä ja vaatteista voi käsin vääntää enemmät vedet pois.


Pikkujoulu toi mukanaan muutakin hyvää kuin tontun tuoman lahjan - viikon loman. Ja loma tulee todella tarpeeseen ja viime hetkillä, niin väsynyt olen parin viime viikon ajan ollut. Maanantaiaamuna on tarkoitus suunnistaa kohti erästä Keski-Euroopan pääkaupunkia. Olen haaveillut pitkään joskus pääseväni kyseiseen kaupunkiin ja nyt siitä vihdoin tulee totta. Matkakohteesta ja -kokemuksista aion kertoa seuraavassa postissani ensi viikon loppupuolella.

Hyvää Pikkujoulua Kaikille!
moniNanen

torstai 19. marraskuuta 2009

Treeniä ja teatteria

En minä mihinkään ole hävinnyt, vaikka edellisestä postistani niin olisi ehkä voinut päätelläkin. Olen vain muuttunut, siis kroppani. Pyrkimys on kova palauttaa edes osa entisestä bodystäni. Illat ovat menneet punttisalilla ja erilaisilla jumppatunneilla. Koville ottaa, mutta periksi en anna.

Tänään olen kuitenkin sen verran puhki, että soin itselleni vapaaillan. moniNainen oli eilen illalla Svenska Teaternissa kuuntelemassa Forkin Pink Noisea. Wau on oikeastaan kaikki mitä voin siitä sanoa. Hiki tuli pelkästään katsellessa. Yleisö eli mukana, taputti ja jorasi. Sitä harvemmin näkee suomalaisissa teattereissa.
Olen kerran aikaisemminkin nähnyt kyseisen ryhmän esiintyvän ja jo silloin olin ihastuksissani. Mutta eilinen esitys vei kirkkaasti voiton. On käsittämätöntä miten pelkällä ihmisäänellä saa aikaan niin hienon musiikillisen elämyksen.

Marraskuukin on jo loppupuolellaan. Aika menee sellaista vauhtia ettei perässä pysy. Tähän aikaan vuodesta se on hyvä asia, koska tätä pimeyttä ei kauan jaksa sietää. Viikon verran vielä kun jaksaa rokata niin sitten on viikon ansaittu loma. Saa nähdä sitten mihin nokka näyttää. Toiveissa on jokin Keski-Euroopan kaupunki. Paikka, jossa moniNainen ei ole aikaisemmin käynyt. Pääasia, että pääsee irti näistä ympyröistä eikä ainakaan loma mene harmitellessa tekemättömiä kotitöitä, kuten kävisi jos olisi loman kotona. Ei kerta kaikkiaan osaisi relata kun olisi niin monta kohdetta, jotka tarvitsisivat siivousta, korjaamista, pesemistä, ompelemista jne.

Tuntematon odottaa!
moniNainen

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Mihin minä hävisin?

Naisen elämä voi sitten olla kummallista. Mitä ihmeellisimpiä asioita tapahtuu yhdessä yössä.
Lantioni katosi yhdessä yössä joitakin vuosia sitten. Eräänä toisena yönä menin nukkumaan vain huomatakseni aamulla, että reiteni olivat kadonneet ja tilalla oli reidet, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi tehty kaurapuurosta. Yök!Kenen reidet minulla oli ja mihin katosivat minun sileät reiteni? Etsin niitä koko kesän. Lopulta vihaisena ja masentuneena minun oli tunnustettava ja hyväksyttävä se tosiasia, että jatkaisin elämääni farkuissa.
Seuraavana oli takapuoli. Uusi takamukseni oli viisitoista senttiä alempana kuin alkuperäinen.Minun oli luovuttava farkuistani ja ruvettava käyttämään pitkää hametta.
Pari vuotta sitten huomasin, että jopa käsivarteni oli vaihdettu. Yhtenä aamuna kun föönasin tukkaani pelästyin suunnattomasti kun käsivarsissani allit heiluivat samaan tahtiin hiusharjani kanssa hiuksiani föönatessa. Se oli inhottavaa, kroppani oli vaihdettu (huonompaan) pala palalta.
Mitä sitten tapahtuikaan. Kaulani hävisi ja se korvattiin kalkkunan kaulalla.

Viime vuonna luulin, että joku oli varastanut rintani. Makasin sängyssä ja ne olivat poissa, mutta kun hyppäsin ylös sängystä saatoin huokaista helpotuksesta, ne olivat vain menneet piiloon kainaloihini kun nukuin.

Vahtikaa kroppaanne naiset!
moniNainen