Viime viikonloppuna jo sitten saikin nautiskella "valmiista mökistä", tai siis ainakin melkein. Oli kertakaikkisen ihanaa vaan löhötä, kuunnella sateen ropinaa ja lueskella. Ja koska möksä on julistettu lähes informaatiovapaaksi vyöhykkeeksi, on tullut soiteltua musiikkia. Ilman telkkua ja tietskaria pärjää ihan hyvin. Mutta musiikki on must - kaunis ja rauhallinen. Niin ja kännykkäkin on vain hätätapauksia varten varalla.
Kokeilkaapa joskus itse, rauhoittuu ja sielu lepää.
No, varsin jouten ei kyllä varmaan ainakaan ensi viikonloppuna saa olla, sen verran työtä lauantainen myrsky aiheutti. Maassa makaa lukematon määrä katkenneita oksia ja mieletön määrä käpyjä, jotka on siivottava pois. Siinä sitä kuntoilua tulee ihan kuin itsestään.
Hirveän paljon kiukustuttavia asioita on tapahtunut parin viime kuukauden aikana. Niihin palaan ehkä myöhemmin tai sitten en. Saavat moniNaisen niin pahalle tuulelle, että on ehkä viisasta jättää kokonaan väliin. Puutun sitten tuleviin tapahtumiin Mitä sitä enää vanhoja kaivelemaan.
Neljänä aamuna on vielä mentävä sorvin ääreen. Tai ehkä on väärin sanoa mentävä, tässä maailman tilanteessa on pikemminkin oltava kiitollinen ja nöyrä, että se sorvi odottaa. Tosiasia on kuitenkin se, että edellisestä kesälomasta on vierähtänyt vuosi ja alkaa todella tuntumaan että loma tulee tarpeeseen. Niin kuin varmasti jokaiselle, joka lähipäivinä on jäämässä lomalle. Toivotaan vaan, että ilmojen haltijatar kääntyisi suopeammaksi kaikkia lomailijoita kohtaan.
Hyvää lomaa!
moniNainen

