Iltalehden "Tosi on" -palstalla oli tänään hauska sitaatti Keskisuomalaisesta. Lenita Airisto sanoo, että tennissukista puhuvat sellaiset, jotka eivät paljon muusta ymmärrä.
Mitähän tuli sanotuksi, muistaakseni se on ollut juuri rouva itse, joka on innokkaasti puhunut tennissukista. Muut viis veisaavat koko asiasta.
Alkaa ottamaan päähän kovasti yleistynyt trendi, milloin kukakin malli tai joku muu julkimo arvostelee toisten pukeutumista. Tosiasiahan on, että jos kaikki pukeutuisivat yhtä näyttävästi kuin nämä arvostelijat, niin miten sitten suu pantaisiin. Eivät edes mokomat erottuisi joukosta, vaan saattaisivat jopa jäädä muiden komeiden ja kauniiden naisten varjoon. Saattaisi muuten olla aika mielenkiintoinen kokeilu.
Tosiasia kuitenkin on, että jo suloisen Suomen sääolot rajoittavat kopsuttelemista korkokengissä ympäri vuoden. moniNainen ainakin vetää räntäsäällä jalkaansa mieluummin kumpparit tai goretexit kuin piikkikorkoiset nahkasaappaat. Niin ja lenkille lähtiessä vetäisen jalkaani kulahtaneet verkkarini ja hupparin tuntematta minkäänlaista alemmuudentunnetta. Kuka helvatti minua pimeällä pururadalla tiirailee, korkeintaan joku urbanisoitunut kettu. Lenkkeily sujuu ilman Bosseja ja Vuittoneita, Chanelista puhumattakaan.
Niin ja meinasi aivan unohtua ne tennissukat, nehän on melkein yhtä in kuin reiskat.
Pukeutukaa niin kuin parhaalta tuntuu!
moniNainen
perjantai 7. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti