Lähdimme eilen illalla naisporukalla katsomaan Luolamiestä. Se olikin varsinainen piristysruiske marraskuiseen pimeyteen. Parituntisen esityksen aikana nauroimme katketaksemme, meikit valuivat silmistä ja naurun määrästä päätellen nuoruimmekin ainakin kymmenen vuotta.
Ja kuinka monta kertaa sitä tunnistikin itsensä ja oman käyttäytymisensä esityksen aikana. Niin me vaan ollaan erilaisia, naiset ja miehet. Nyt sekin selvisi, miksi miehet puhuvat paljon vähemmän kuin naiset. Miehillä on käytettävissään vain kaksituhatta sanaa päivässä, viisisataa sanaa per oluttuoppi. Laskekaa siitä sitten itse, montako sanaa jää kotiinvietäväksi monisanaisille moninaisille.
moniNainen ei voi kuin ihailla Suosalon uskomatonta esitystä. Pari tuntia yksin näyttämöllä ja yleisö elää täysillä mukana. Pystyisipä samaan.
Joka kerta kun olen käynyt teatterissa, mietin miksi en mene useammin, miksi ei tule lähdettyä. Ehkä sitä itsekin pikkuhiljaa muuttuu luolanaiseksi, haluaa olla omassa hiljaisuudessaan luolassa, jossa ei ole kalsareita pitkin lattiaa. Emmehän me naiset merkkaa reviiriämme niin? Luolanaisen luola on siisti, kun taas luolamiehen luola on boheemin kaaoksen vallassa (miehen mielestä oikein hyvässä järjestyksessä). Jokainen luokoon luolastaan millaisen tahtoo, pääasia että viihtyy.
Tulkaa ulos luolistanne!
moniNainen
P.S. mene ihmeessä katsomaan Luolamiestä, et kadu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti