tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pariisin huhtikuussa

Virkistävä pikku loma teki todella hyvää pitkän työrupeaman jälkeen. Erityisen lomasta teki se, että moniNainen pääsi käymään täysin uudessa ja tuntemattomassa paikassa. Pyrkimykseni on, että pääsisin ainakin kerran vuodessa kohteeseen, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt. Ja näin kävi juniorin suotuisalla avustuksella.

Ja toden totta, Pariisin huhtikuu on todella lumoava. Kukat kukkivat, toiset puut olivat jo lähes täydessä lehdessä, jotkut vasta pienillä silmuilla.Ilmojen haltijatar suosi uskomattoman lämpimällä ja aurinkoisella säällä. Ja sehän tuntui aivan taivaalliselta pitkän pimeän talven ja sitä edeltäneen sateisen kesän ja syksyn jälkeen.

Ennen lähtöä töissä varoiteltiin, että ei Ranskaan kannata mennä (olen kyllä aikaisemmin käynyt maassa, mutta toisaalla), siellä ihmiset ovat tympeitä ja tylyjä. Me emme kohdanneet tylyjä ihmisiä, ainakin meille kaikki olivat ystävällisiä ja avuliaita, jos apua tai neuvoja tarvitsimme.

Nähtävyyksien ja taiteen määrä suorastaan humalluttaa. Tosin muutaman päivän vierailulla ei ehdi kuin hiukan raapaista pintaa. Häkellyttävin kokemus oli Louvre uskomattomine taideaarteineen. Siellä yksistään vierähtäisi aivan helposti yksi viikko. Mona Lisan sentään löysimme pitkän tallustelun jälkeen. Lisalla on omituinen katse, katsoopa häntä mistä kulmasta tahansa aina on tunne, että hän tuijottaa juuri sinua. Olin kuvitellut, että maalaus on suuri, mutta se olikin lähes mitättömän kokoinen.

moniNaisen voimia koeteltiin kun kiipesimme Riemukaaren katolle. Innolla ostimme liput pytinkiin ja luulin pääseväni hissillä ylös, mutta todellisuudessa lippu oikeutti kapuamaan äärimmäisen kapeita kierreportaita ylös. Ei siinä muuten mitään, mutta reidet olivat aivan maitohapoilla ja alaspäin ei passanut katsoa, sillä heti rupesi huimaamaan. Ponnistelu palkittiin komealla näkymällä yli Pariisin.
Riemukaari on paljon korkeampi kuin olin kuvitellut ja se saikin sitten korvata Eiffel-tornissa käynnin. Ei siksi etteikö sekin olisi kiehtonut, mutta torniin oli uskomattoman pitkät jonot ja rajallista aikaa ei voinut tuhlata jonottamiseen.

Yhdeksällä egellä pääsi hiukan yli tunnin kestävälle laivamatkalle Seinelle. "Risteily" olikin oiva tapa nähdä kaupunkia laajemmalti. Suosittelen lämpimästi.
Liikkuminen metrolla on joutuisaa ja edullista. Metrolippu maksoi 1,60. Siis halvempaa kuin Helsingissä!!

moniNaisen Pariisi ainakin hurmasi ja toivon pääseväni sinne vielä joskus uudestaan. Monta kiintoisaa paikkaa jäi näkemättä ajan puutteen vuoksi, mutta riittääpä sitten uusia paikkoja ja asioita seuraavalle kerralle.

Matkailu avartaa!
moniNainen

Ei kommentteja: