maanantai 12. lokakuuta 2009

Bingonpelaajia ja tuppeensahattuja lautoja

Viime viikkoina lehtien palstatilaa ovat valloittaneet tuppeensahatut laudat ja ...leen bingonpelaajat. Hyvin on valtakunnassa asiat kun ei tähdellisempää kirjoitettavaa löydy.
Rouva Airisto on tunnettu räväköistä mielipiteistään, mutta moniNaisen mielestä tämän- kertainen toteamus ei ollut aivan ajantasalla. Tai oikeammin Airisto ei ehkä ole aivan ajantasalla nykymaailman menosta. Muistaakseni hän sanoi jotensakin tähän tyyliin "kysyn kuusikymppisiltä, aiotteko pelata bingoa lopun ikäänne?" (Golf kuuluu hänen mielestään samaan kastiin.)Niin ja tietysti omalle tyylilleen sopivana suitsuttaa itseään kuinka vielä seitsemänkymppisenäkin tekee duunia ja ties vaikka mitä.
Tähän en voi kuin todeta sen, että kuinkahan moni näistä kuusikymppisistä on vapaaehtoisesti ilman työtä? Kuinka moni heistä pelaa bingoa tai pelaa golfia? Rouva Airisto voisi ihan oikeasti tutustua tämän päivän työelämän todellisuuteen, jossa jo viisikymppiset potkitaan pellolle kunhan vaan joku syy keksitään. Ja mitä helkutin väliä sillä on mitä ihminen ajankulukseen tekee. moniNaista ei ainakaan liikuta kenenkään tekemiset, on omissa asioissa ihan tarpeeksi miettimistä.

Toinen valtakunnan puheenaihe on ollut Vanhasen "saama lautakasa". En millään tavalla ole Vanhasen ihailija enkä muutenkaan pidä koko ukosta, mutta kyllä tuntuu käsittämättömältä ajojahdilta. Kuinka paljon onkaan energiaa tuhlattu moisen asian setvimiseen. Kukakohan Arkadianmäen porukasta ei olisi jotain ilmaiseksi saanut? Antakaa nyt ihmeessä kymmenen vuoden takaisen lautakasan lahota ihan rauhassa ja keskittäkää energianne tärkeämpiin asioihin. Vähissä on median jutun aiheet kun täytyy tyhjästä nyhjästä.

Toivottavasti oven takana kolkuttava talvi tuo mukavampia asioita tullessaan. Jaksaisi paremmin pimeän vuodenajan ylitse. moniNainen aikoo kaivaa kirkasvalolampun kaapin kätköistä näinä päivinä sulostuttamaan aamuhetkiä.
oneManin kanssa laitoimme mökin talvikuntoon viikonloppuna, hiukan haikealta tuntui. Mutta ei siinä loppujen lopuksi niin kauan mene kun siellä taas voidaan viettää viikonloppuja. Ja toisaalta on mukava välillä viettää cityelämääkin viikonloppuisin.

Syksyä cityssä!
moniNainen

Ei kommentteja: