Katselin eilen illalla televisiosta ohjelmaa, jossa keskusteltiin yhä pitenevistä leipäjonoista. Ilmiö on moniNaisestakin ikävä ja huolestuttava. Onko julkisella vallalla enää mitään vastuuta vähäosaisista? Leipää jakavat Pelastusarmeija ja jotkut seurakunnat. Voisivat jakaa leipää Arkadianmäeltä, niin näkisivät mitä oikea köyhyys on tämän päivän Suomessa. Taitaa elää mainitun mäen porukka niin omissa pilvilinnoissaan, ettei sisäistä asioiden oikeaa laitaa.
Irvokkainta ohjelmassa oli Hyssälän haastattelu, arvon rouva kurvasi mustalla pirssillä leivänjakopisteen eteen haastateltavaksi. Kun häneltä kysyttiin, mitä aikoo tehdä asian korjaamiseksi ja parantamiseksi. Hän vastasi, että moni hallitus on jo vuosien ajan yrittänyt löytää ratkaisua asiaan. Aikaa siis on ollut, mutta mitään ei ole tapahtunut ja tuskin tapahtuu lähivuosinakaan. Olisit vaan Hyssälä sanonut suoraan, että ei kiinnosta tippaakaan. Kurkkasit sentään sisään ja totesit, että vielä on leipää ja siirryit mustaan pirssiisi takaisin. Hei vaan köyhät, hakekaa leipänne mistä tahdotte.
Ei näkynyt tämän päivän lehdissä artikkeleita kyseisestä ongelmasta. Sen sijaan paljonkin kirjoitettiin toisesta tv-ohjelmasta, jossa satiirin keinoin ilakoitiin ministeri Niinistön kustannuksella. Mikä älämölö mokomasta. Tämä osoittaa vaan sen, mikä ja millainen on ministerien ja eduskunnan arvomaailma. Ja vielä niin pirun huumorintajuttomiakin ovat, itsepähän ovat itsensä julkisuuteen tunkeneet. Pitäisi aikuisten ihmisten ymmärtää myös julkisuuden tuomat ei niin mukavat puolet.
Puuttukaa pilvilinnan asukit todellisiin ongelmiin, älkääkä tuhlatko energiaanne toisarvoisiin asioihin. Saattaisivat asiat olla mallillaan tässäkin maassa, jos oikeat ongelmat saisivat yhtä paljon julkisuutta ja asioihin paneutumista kuin ministerien tyttöystävät ja vaimot ja muut friidut.
Leipää kaikille!
moniNainen
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti