tiistai 23. joulukuuta 2008

Viimeinen loota uunista ulos

Kaikki jouluruoat on nyt valmiina. Juuri hetki sitten otin viimeisenkin perunalaatikon uunista. Oli aivan ensimmäinen kerta kun teen perunalaatikkoa, näytti kyllä hiukan epämääräiseltä. Pikemminkin kohokkaalta kuin laatikolta. Mutta maku se on joka ratkaisee, eikö.


Kyllä se joulu vaan tulee, vaikkei kauheasti höösääkään sen kanssa. Ja kaikista iloisin olen siitä, että keittiö saatiin valmiiksi jouluksi. Itse asiassa se oli valmis jo Itsenäisyyspäivänä. Ainakin yksi joulutoiveeni on toteutunut, eikä sitä juuri muuta kaipaakaan.

moniNaiselle Joulu alkaa joka vuosi Runebergs Körenin konsertista. Konsertti oli lauantaina ja entistä upeampi. Ja poikkeukselliseksi sen teki se, että se pidettiin korjatussa Porvoon Tuomiokirkossa.

Nyt ei sitten muuta tarvikaan kuin lämmitellä glögiä ja nauttia siitä, että kaikki on valmista Joulun tulla. Katsella kynttilöiden lepattavia liekkejä, lueskella, kuunnella musiikkia ja vain olla.

Joulun tuoksuja ja rauhaa!
moniNainen

Ei kommentteja: