Kyllästymiseen asti on viime päivinä saanut kuunnella omasta mielestään fiksujen ja filmaattisten ehdokkaiden itsekehuskelua. moniNainen ei voi millään ymmärtää miten ministeritason ihmiset huutavat kuin pienet kakarat tv:n vaalikeskustelussa. Aivan naurettavaa käytöstä ja heitä sitten pitäisi muka pitää uskottavina henkilöinä, jotka hoitavat meidän suomalaisten yhteisiä asioita.
Toinen asia, mikä pistää näissä vaalikeskusteluissa silmään, on se, että luvataan ihan uskomattomia parannuksia asiaan jos toiseenkin. Ei näytä olevan monellakaan ehdokkaalla harmainta aavistusta miten talous toimii. Jos rahaa annetaan, sitä on myös jostain tultava, ei se taivaalta tipu. Kouluun siitä, oppimaan talouden alkeita.
Onneksi kävin jo maanantaina äänestämässä, joten olen voinut hyvällä omalla tunnolla kieltäytyä vastaanottamasta mainoslippusia, joita eri puolueiden edustajat aamusta iltaan kaupungilla ovat tyrkyttämässä. Olen vain sanonut, että nyt on jo myöhäistä, olen jo ääneni antanut. Ja aivan hyvin heistä tällä tavoin on päässytkin eroon.
Ja sitä paitsi ovat luvanneet sunnuntaiksi myrskyisää säätäkin, saa olla rauhassa sisätiloissa eikä tarvitse lähteä äänestyspaikalle. Voin kotona kaikessa rauhassa seurata myrskyn kehittymistä, siis sekä säätä että eri puolueisen myrskyilyä keskenään.
Eivät taida asiat juurikaan parantua tässä maassa äänestipä ketä tahansa. Kunnallispolitiikka on melko ryvettynyttä, ainakin omassa kotikaupungissani. Piiri pieni pyörii eikä korppi korpin silmää syö.
Äänestäkää nyt kuitenkin!
moniNainen
perjantai 24. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti