Ihana Kirsti

Päätimme oneManin kanssa lähteä tänään kaupunkikotiin, koska sää oli kovin epävakainen. Auringon paistaessa oli polttavan kuuma ja kun taivas pilveentyi oli jäätävän kylmä johtuen pohjoistuulesta. Katsoimme siis parhaaksi pakata pyykit pussiin ja lähteä cityyn. Viisi päivää kuluikin ihan mukavasti mökillä hömppäkirjoja lukiessa ja kaikenmoista pientä puuhatessa. Lauantai-aamuna kävimme lähisaaren kesätorilla ostamassa saaristolaisherkkuja ja katselemassa aamumenoja saaren ainoassa juottolassa. Olut ja siideri tekivät vauhdilla kauppansa jo heti kymmenen aikaan aamusta. Mutta jollakin tavalla kaikki meno tuntui aidolta elämältä "suomalaismetsissä", jos nyt niin voi sanoa. Siis tyypillistä härmäläistä meininkiä, vaikka seutu onkin kovin ruotsinkielistä.

Toisaalta olin tyytyväinen, että tulimme kaupunkiin, sain nähdä Levengoodin ohjelman, jossa tällä kertaa oli vieraana suuresti ihailemani Kirsti Paakkanen. Olen niin monessa asiassa samaa mieltä hänen kanssaan, vaikka moniNaiselta on jäänyt saavuttamatta lähes kaikki unelmat, ainakin toistaiseksi. Paakkanen on ollut viisas johtaja, hän kertoi kuinka firman mennessä huonosti, työntekijät odottivat yt-neuvotteluja, mutta hän viisaana naisena antoikin varoituksen johtajille, jos tulos ei parane, johtajat saavat lähteä. Näin se pitäisi ollakin, johtajat ovat käsittääkseni ne, jotka kantavat vastuun, että yritys tekee tulosta. Heille myös maksetaan siitä monin verroin työntekijöihin nähden.
Mutta mitä oikeasti tapahtuu, kun menee huonosti. Pihalle pistetään lähetit ja siivoojat ja tavalliset duunarit ja johtajat sen kuin porskuttaa, eikä heidän tarvitse kantaa vastuuta mistään. Ei ole oikeudenmukaista, eikä edes kovin loogista.

Ihailen loputtomiin ihmisiä, jotka uskaltavat olla persoonia ja toteuttavat omia unelmiaan. Ja totuuden nimessä olen hiukan kateellinenkin, moniNaisellakin on paljon unelmia, mutta en tiedä miksi olen niin saamaton, etten saa niitä toteutetuksi. Johtuisikohan siitä, että toisin kuin Kirsti Paakkasen vanhemmat, minun vanhempani eivät koskaan kehoittaneet pitämään unelmista kiinni, vaan palauttivat hyvin äkkiä maan pinnalle, jos edes uskalsin mainita jostain haaveistani. Ja täytyy myöntää, että kyllä se musersi nuoren ihmisen itsetuntoa. On vienyt vuosia saada se takaisin ja vieläkin on ajoittain vaikeuksia. Mutta ollakseni rehellinen, nyt minua ei pitäisi mikään estää ja silti vain vieläkin haaveilen....

Toteuttakaa unelmianne!
moniNainen