moniNainen on tässä muutaman viikon ihmetellyt iltalehtien typeriä juttuja. Siis malliin, miten isket naisen, miten isket miehen, mitet petät puolisoasi, miten sitä ja tätä... Olen sitä mieltä, että iskeä osaa kuka vaan, mutta oikea löytyy iskemättä. Se vaan tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei siinä auta iskemiset eikä muutkaan kikkailut. Kolahtaa kun kolahtaa ja sillä sipuli.
Mutta sitä oikeasti ajattelen, miten ala-arvoisilla jutuilla iltalehtiä myydään. Tänään saimme lukea julkkisten lomavinkkejä, peräti sata vinkkiä. Oikeampi otsikko olisi ollut: näin tylsästi julkkis viettää lomaansa. Ei siis mitään uutta. Samaa mökkeilyä, matkustelua, ruohonleikkuuta ja remonttia kuin ihan taviksillakin. Kannattiko tuosta juttua tehdä?
No, eihän noita juttuja tarvitse lukea, mutta sen verran utelias olen luonteeltani, että lounaspaikassa lehti tartuu kouraan ellei ole mitään muuta seuraa. Valitettavasti muita lehtiä ei ole saatavilla muuten hyvässä syöttölässä.
Aamulla otin poljettavan moponi tallista ja lähdin töihin. Ilma oli melko kirpeä ja polvissa tuntui inhottavaa pistelyä kun sotkin tuhatta ja sataa keskustaan. Kovaa oli mentävä, sillä olin tapani mukaan myöhässä.
Maanantai meni siis entiseen tapaan varsin hitaissa tunnelmissa, vaikka kiire olikin koko päivän. Se hitaus on siis vain minun omassa pääkopassani ja kropassani, en vaan pääse vauhtiin viikonlopun jälkeen. Huomenna on jo toisin, vähitellen pääsee vanhakin vauhtiin eli tiistaina asiat ovat jo toisin.
Vauhtia viikkoon!
moniNainen
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti