maanantai 21. huhtikuuta 2008

Uusi viikko, uudet kujeet

Maanantai ehtikin kääntyä jo tiistain puolelle ennenkuin kykenin istahtamaan tietokoneen ääreen ja ryhdyin kirjoituspuuhiin. Meikäläiselle yökyöpelille se ei tuota mitään tuskaa. Aamut ovat tuskaisia, illat ja keskiyön tunnit eivät. Varsinkin kun monasti töistä tultua rohjahdan sohvalle lukemaan päivän lehtiä. Ja kuinka ollakaan säpsähdän hereille kun lehti putoaa käsistäni ja huomaan, että ainakin tunti on mennyt hirsiä vedellessä.

Pikku torkut eivät ainakaan edesauta sitä, että pääsisin ajoissa yöpuulle. Mutta niin kauan ei haitanne tahtia kun kykenen aamulla ajoissa töihin.

Viikonloppuna moniNainen kävi siis siloittamassa ryppyjään aivan ihanassa hoitolassa Suomenlahden toisella puolella. Kokemus oli kaikin puolin nautittava, en tosin ole huomannut itseäni kasvoiltani sen sileämmäksi kuin aikaisemminkaan. Henkiset rypyt sen sijaan siloittuivat. Jo pelkästään se, että joku toinen hoitaa sinua eikä tarvitse muuta kuin rentoutua ja heittäytyä hoidettavaksi, on taivaallisen ihanaa. Toivonpa vain, että tällaiseen ylellisyyteen olisi useammin mahdollisuus. Varmasti olisikin, kunhan vain tilaisi itselleen ajan ja menisi käsiteltäväksi. Rahaa menee paljon turhempiinkin asioihin ja hyvällä mielellä ja ololla jaksaa helposti muutaman viikon mukavasti eteenpäin. Ympäristökin saa osansa hyvästä olosta eikä työtovereitten ja kotiväen tarvitse katsella ryppyotsaista madamea.

Siloitusta mielelle!
moniNainen

Ei kommentteja: