Olen päättänyt, että penkistä tulee mahdollisimman yksinkertainen ja helppohoitoinen. Sen vuoksi olenkin kallistumassa havukasvien puoleen. Toki voi mukana olla muutama kukkivakin kasvi, mutta mitään riemunkirjavaa kukkarykelmää en pihalleni kaipaa. Yksinkertainen on kaunista ja vähemmän on enemmän.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että tuli oltua ulkona kokonaista kuusi tuntia yhteen menoon. En muista milloin viimeksi olisin voinut olla ulkona koko päivän. Viime kesänä varmaankin ja siitä syystä tämä päivä on ollut pelkkää luksusta.
Huomen aamulla moniNainen suuntaa kohti Tallinnaa ja kylpylää. Lisää luksusta siis. Olen jo varannut itselleni super-hyper siloittavan happihoidon kasvoille ja kaulalle. Jospa vaikka pääsisi muutamasta juonteesta eroon. Tuskin, mutta tulee kuitenkin olemaan ihanaa päästä hoitoon ja hemmottelemaan itseään. Tämän illan tehtäviin kuuluu vielä laukun pakkaaminen ja multaisten kynsien siivous ja lakkaaminen.
Ei kun menoksi!
moniNainen


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti