Tänään taas huomasin kuinka monta pientä asiaa voi tehdä päivästä pelkkää superia.
Aamulla heräsin ihanaan kevätauringon paisteeseen, avoimesta ikkunasta kuului kaunis lintujen laulu.
Töihin päätin lähteä pyörällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Olin jo itse asiassa valmistautunut pyöräilyyn edellisenä iltana kun pesin pyörästä säilytyksen jäljiltä olevat pölyt. Ilma oli kirpeän raikas pienen yöpakkasen jälkeen, mutta kuitenkin tunsin selvästi auringon lämmittävät säteet. Tienvierustan valkovuokot nostivat päätään kohti aurinkoa ja kuinka paljon niitä olikaan. Pyöräillessä mietin, kuinka onnellinen saankaan olla siitä, että voin polkea töihin ihanan raikkaassa säässä, minulla on työ ja mukavat työkaverit, mielenkiintoinen työ, uudet kengät, olen terve, puutarhani on jo lähes tulkoon kunnossa, minulla on koti ja mitä kaikkea muuta minulla onkaan.
Työmatkasta tuli tällä kertaa kiitollisuuspyöräily, aiemmin se on ollut kiitollisuuskävely. Jos olet tyytymätön elämääsi, rupeapa aivan vakavasti miettimään asioita, joista voit olla onnellinen. Ensimmäisillä kerroilla saatat löytää vain muutamia asioita. Mutta kun uskollisesti jatkat, niin listasi kasvaa päivä päivältä ja lopulta huomaat, ettei ole mitään syytä olla tyytymätön.
Parasta näissä kiitollisuuskävelyissä ja -pyöräilyissä on se, että se on täysin ilmainen tapa kohottaa mielialaa ja tulokset näkyvät nopeammin kuin uskotkaan ja siinä ohessa vielä kuntokin nousee. Elämäsi muuttuu uskomattomalla tavalla paremmaksi.
Liekö sitten aamun ansiota, mutta koko päivä oli täynnä onnen aiheita. moniNainen sai kokea ystävällisyyttä, tapasi ihania asiakkaita, kuuli kohteliaisuuksia. Kotiin tullessa pyykki oli pesty ja vasta keitetty kahvi odotti juojaansa. Illan sain omistaa vain itselleni, lukea lehtiä, juoruta ystävättären kanssa puhelimessa, surffata netissä ja kirjoittaa tätä blogia. Ja olen vakuuttunut, että vielä yöllä näen jotain ihanaa unta.
Kiitollisuudella!
moniNainen
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti